Afrikkalainen sikarutto vaikuttaa vielä ainakin 10 vuotta maailman ruokamarkkinoihin
Maailman sianlihantuotannosta voi leikkaantua jopa neljännes. Tilanne ei ole näkynyt Suomessa tuottajahinnassa lainkaan.
Suomessa sianlihan tuottajahinta ei ole muuttunut miksikään koko Kiinan ASF-kaaoksen aikana. Kuva: Sanne KatainenAfrikkalainen sikarutto ASF on nyt levinnyt Etelä-Koreaan. Asiasta kertoi viime viikolla muun muassa uutislehti Guardian.
Maan viranomaiset ovat kertoneet, että 4 000 sikaa teurastetaan taudin takia. Edellisellä viikolla tauti oli levinnyt Filippiineille.
Guardian kertoo, että Kiinassa ASF:n takia jo 100 miljoonaa sikaa on menetetty.
Rabobankin karkean arvion mukaan luku voi tänä vuonna nousta 350 miljoonaan. Se vastaisi neljännestä koko maailman tuotannosta. Kiinassa on kasvatettu puolet maailman sioista ja myös kulutettu puolet maailman tuotannosta.
Kiinan ASF-katastrofin arvioidaan vaikuttavan eläinperäisen proteiinin maailmankauppaan vähintään seuraavat kymmenen vuotta.
Nyt maailmasta ei löydy korvaavaa määrää sianlihaa sille, mitä Kiinassa on menetetty. Kadonnut tuotanto alentaa kulutusta koko maailmassa.
Kotimaassa sianlihan tuottajahinta ei ole muuttunut miksikään koko Kiinan ASF-kaaoksen aikana.
Atria arvioi muutoksen vielä tulevan jossain vaiheessa, HKScan ei uskalla arvioida hintakehitystä (MT 20.9.).
Saksassa e-luokan sianlihan tuottajahinta on ollut syyskuussa yli 1,90 euroa kilolta. EU:n ylläpitämien tilastojen mukaan EU-maiden keskihinta sianlihalle on syyskuussa ollut yli 1,80 euroa kilolta.
Suomessa hinta on syyskuussa sama kuin alkuvuodesta: noin 1,64 euroa kilolta.
Naudanlihan tuotanto on vuoden ensimmäisellä puolikkaalla koko EU-alueella vähentynyt noin prosentin verran, kertoo MTK.
Kantar TNS Agrin ennusteen mukaan Suomessa koko vuoden aikana naudanlihan tuotanto tulee nousemaan noin puoli prosenttia viime vuodesta, eli tuotantomäärä olisi noin 87 miljoonaa kiloa.
Kulutuksen arvioidaan vähenevän koko vuoden aikana kolme prosenttia.
Kotimainen tuotanto kattaisi silloin 84 prosenttia kulutuksesta. Viime vuonna kotimaisuusaste oli 80 prosenttia. Naudanlihan tuonti, erityisesti jauhelihan, on vähentynyt tänä vuonna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
