
Antti Kartano osti jankkurin omalle tilalle – urakointikyselyitä alkoi sataa

Isokyröläinen maanviljelijä Antti Kartano havahtui pelloillaan tähän ongelmaan muutama vuosi sitten.
"Peltoni ovat pääosin hienoa hietaa, mutta joukossa on savisempia lohkoja, joilla maan tiivistyminen on ongelma. Ongelmia esiintyy niin kuivina kuin märkinäkin kasvukausina”, Kartano kertoo.
Liiallisen sateen takia maan tiivistynyt rakenne ei ehdi johtaa vettä salaojiin. Kuivina kesinä tiivistynyt maa ei kykene kapillaarisesti johtamaan tarpeeksi vettä viljelyskasvien käyttöön.

Kartanolla on pääasiallisen viljelyskasvina Helsingin Myllylle kasvatettava puhdaskaura. Tämän ohella pelloilla viljellään kuminaa, hernettä ja auringonkukkaa lähinnä viherlannoitukseen ja maanparannukseen.
"Muutama vuosi sitten hankimme Keijo-isäni kanssa maatilayhtymän käyttöön Parkon jankkurin murtamaan tiivistymiä. Aluksi lohkoja ajettiin laajemmin, jotta nähtiin kuinka paljon kovaa jankkoa pelloilta löytyy. Sen jälkeen on ajettu lähinnä ongelmakohtia ja ruiskutusuria”, Kartano kertoo.
Jankkurilla tuntuu olevan tilausta alueella, sillä urakointikeikkojakin on tullut tehtäväksi.
Naapurissa mittavaa keräkaalinviljelyä harjoittavan tilan vaihtomailla Kartano kävi murtamassa tiivistymiä ja ohjaamassa veden virtaamista avo-ojiin. Maan tiivistymisen uhka keräkaalin viljelyssä on ilmeinen, sillä etenkin peltojen päisteissä liikennöintiä tulee paljon ja elintarvikekaupan vaatimuksista johtuen liikkuminen on tehtävä säästä riippumatta.
Kun kasvusto lähti kunnolla kasvuun, jankkuroinnin vaikutus näkyi käsittelemätöntä aluetta tuuheampana viljakasvustona.
Vaikka jankkurointia suositellaan tehtäväksi kuivan maan aikaan, Kartano kertoo koemielessä ja riskillä tehneensä yhdellä vuokralohkolla kevätkäsittelyn.
Vaikka kesä oli sateinen, vesi ei seisonut aiempien kesien tapaan lanttopaikossa. Kun kasvusto lähti kunnolla kasvuun, jankkuroinnin vaikutus näkyi käsittelemätöntä aluetta tuuheampana viljakasvustona.
Kartano vetää jankkuria Valtran 174:lla, jossa on 650-milliset renkaat. Rengaspainetta on jankkuroinnin ajaksi laskettu hieman tavanomaisesta, jotta renkaan pito olisi ihanteellinen ja maaperän tiivistyminen jäisi mahdollisimman vähäiseksi.
Päätymistä Parkon jankkuriin Kartano perustelee työkoneen tarkalla, hydraulisella työsyvyyden säädöllä ja edistyksellisellä laukaisulaitteella.

Kartano tietää, että paras tulos jankkuroinnilla saavutetaan kesällä kuivaan aikaan, jolloin maa murtuu kunnolla.
Useimmiten silloin pellolla kasvaa satokasveja. Pitkän syksyn aikana viljelijöiden olisikin oltava valppaana ja tehtävä jankkurointi ihanteelliseen aikaan, mikäli kasvukauden aikana on ollut ongelmia.
Kartanon tilalla peltoja muokataan vaihtelevasti.
Lautasmuokkarin ohella maata käsitellään Kvernelandin Ecomat matalakyntöauralla 15–16 sentin syvyydeltä. Virosta käytettynä hankitulla kuusiteräisellä paluuauralla maan pinta saadaan kerralla hyvään kuntoon kylvöjä ajatellen.

Satotavoite Kartanolla on yli viisi tonnia hehtaarilta ja nyt näyttää siltä, että myöhäisellä Proxyllä tähän päästäänkin. Lyhyemmän kasvukauden Nella ja Luukas eivät kuluneen kesän ihan viiteen tonniin kivunneet.
Vielä pari vuotta sitten Kartano hiihti kilpaa ammatikseen. Nyt pari kesää on vierähtänyt viljelytyössä, mikä on tuntunut erittäin oikeaan osuneelta valinnalta. Tilan viljelyssä oleva pinta-ala on tuplaantunut ja rakennuskantaan on investoitu mittavasti.
Osaston luetuimmat
- Märkä syksy koetteli puimureita – kolme vuosikymmentä koneita korjannut vöyriläinen yrittäjä listaa, mihin puimurissa kannattaa nyt kiinnittää huomiota
- ”Poikkesimme kerran pienelle polulle, joka osoittautuikin venäläisten miinoittamaksi” – 101-vuotias maanviljelijä ja sotaveteraani muistelee jatkosotaa
- MT-kysely: Yllättävän moni viljelijä ei aio ostaa lainkaan lannoitteita ensi kesäksi
- Saksa helpottaa susien ampumista: lupa ei enää jämähdä yhä herkästi byrokratian rattaisiin − satoja eläimiä menettäneet karjatilalliset silti käärmeissään
- Arla lopetti yhteistyön ison maitotilan kanssa – nyt tilaa haetaan konkurssiin
- EU esittää tiukennuksia eläinten kuljetusoloihin sekä koirien ja kissojen kasvatukseen
- Ilkka-Pohjalainen: Viisi sikaa selvisi lietekuilusta omistajan ja pelastuslaitoksen yhteisponnistuksella