Maidontuotannon edellytykset: hyvät välit rahoittajiin ja kustannushallinta
Rahoittajiin tulee pitää hyvät välit ja kustannuksia tulee osata laskea. Näillä neuvoilla kolme pohjoismaista maidontuottajaa yrittävät selvitä tuottajahinnan laskusta. Maidontuotannon talousvaikeuksista puhuttiin Sarka-messuilla Seinäjoki Areenassa perjantaina.SEINÄJOKI (MT)
Maidon tuottajahinnan laskiessa tiloilta vaaditaan toimia tuotannon kannattavuuden säilyttämiseksi. Maitoyrittäjät ry:n järjestämässä seminaarissa 800 lehmän maitotilaa Ruotsissa pitävä Anders Birgersson kiinnitti huomiota siihen, että tuottajahinnat maailmalla lähenevät toisiaan.
”Kustannukset ovat kuitenkin aivan eri tasolla. Yhdysvalloissa tuotantokustannus litraa kohti on 25-30 senttiä ja Uudessa-Seelannissa 15-20 senttiä, kun meillä Ruotsissa vastaava luku on keskimäärin 46 senttiä.”
Niin ikään ruotsalainen Paula Pönniäinen kertoi tilan siirtyneen käyttämään separoitua lantaa kuivikkeena kulujen karsimiseksi.
”Säästämme 200 lehmän navetassa sillä pelkissä kuivikekustannuksissa 20 000 euroa vuodessa.”
Lähellä konkurssia käynyt tanskalainen Morgens Larsen kehotti tiloja toimimaan ajoissa.
”Rahoittajaan pitää olla yhteydessä viipymättä, kun talousvaikeudet huomataan.”
Seminaarien lisäksi maatilarakentamiseen, energiaan ja metsätalouteen suunnatuilla Sarka-messuilla järjestetään myös perinteinen Ayrshire Winter Show -kilpailu.
Lue lisää seminaareista ja messuista maanantaina ilmestyvästä Maaseudun Tulevaisuudesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

