Viljelijät myyvät ruokaa alehintaan
MTK myy keskiviikkona kymmenellä paikkakunnalla suomalaista ruokaa kuluttajille tuottajahinnalla.Kotimaista ruokaa myydään keskiviikkona kymmenellä paikkakunnalla tuottajahintaan.
Valtakunnallisen tempauksen tarkoituksena on nostaa esille maataloustuottajien heikko tilanne Suomen ruokamarkkinoilla.
”Ihmettelemme suureen ääneen sitä, miksi tuottaja saa tuotteestaan vähiten vaikka juuri hän tekee ruuan eteen eniten”, kertoo MTK:n järjestöjohtaja Matti Voutilainen .
”Räikein esimerkki löytyy kananmunahyllyltä. Kun kananmunan kuluttajahinta on vuoden sisällä noussut noin 80 senttiä, tuottajahinnan nousu on ollut vain 15 senttiä. Kauppa ottaa välistä entistä suuremman osuuden.”
Hintapiirakka uusjakoon
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK sekä ruotsinkielinen tuottajajärjestö SLC kampanjoivat Helsingin Narinkkatorin lisäksi Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kokkolassa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Seinäjoella, Tampereella ja Ylivieskassa.
”Olemme molemmat maaseudun etujärjestöt liikkeellä yhdessä rintamassa”, Voutilainen kuvailee.
Myynti alkaa kello 11. Viljelijät myyvät toreilla naudan paistia, porsaan palapaistia, kananmunia, perunoita ja ruisleipää.
Paikalla tapahtumapaikoilla on tuottajia, jotka kertovat suomalaisen ruuantuotannon vaikeasta kannattavuustilanteesta sekä ratkaisuehdotuksia tilanteen parantamiseksi.
Myynnissä on esimerkiksi porsaan palapaistia 500 gramman pakkauksessa 80 senttiä kappaleelta, naudan paistia noin 3 euron kilohintaan, kananmunia kuuden kappaleen rasioissa 35 senttiä rasialta, perunoita 10 senttiä kilo ja ruisleipiä 10 senttiä kappale.
Tuotteita myydään käteisellä yksi kappale per asiakas. Myytävät tuotteet ja niiden määrät vaihtelevat paikkakunnittain.
MTK avaa maanantaina tapahtuman verkkosivun. Sivulta löytyvät linkit alueellisten tapahtumien tietoihin.
http://www.mtk.fi/ajankohtaista/tapahtumat/epareilua/fi_FI/
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

