Syysöljykasvit loistavassa kukinnassa – nämä tekijät selittävät erinomaista tilannetta
Huhtikuun pakkasista huolimatta keltainen kukkameri näkyy ympäri Suomea.Syysrypsien ja -rapsien kukinta on ennätyksellisen hyvää, kerrotaan Rypsi-rapsi-foorumin tiedotteessa.
Monin paikoin syysöljykasvit ovat talvehtineet loistavasti, vaikka huhtikuun pakkaset verottivat niiden kasvustoja hieman.
Syitä hyville öljykasvikasvustoille ympäri Suomea on monia.
Tiedotteen mukaan pitkä ja lämmin syksy mahdollisti kasvustoille hyvän lähtötilanteen.
Hyvää loppuvuotta seurasi leuto talvi, jonka lumettomat jaksot haastoivat kuitenkin rannikkoseuduilla syysöljykasveja.
”Muutaman haastavamman syysöljykasvivuoden jälkeen on hienoa, että tänä vuonna niiden potentiaali näyttäisi pääsevän oikeuksiinsa”, Apetit Kasviöljyn kehityspäällikkö Mikko Kaase kommentoi.
Viileä kevät kiusasi öljykasvien lisäksi rapsikuoriaisia, joiden esiintymät jäivät pääsääntöisesti hyvin vähäisiksi.
”Syysöljykasvien sato tehdään syksyllä.”
Rypsi-rapsi-foorumin mukaan kasvustot saivat keväällä myös vettä tasaisesti ja riittävästi.
”Syysöljykasvien sato tehdään syksyllä. Se on se perustekijä sille, että kasvustot talvehtivat hyvin. Toki vähän tarvitaan tuuriakin, mutta onnea kannattaa avittaa ja panostaa kasvuston perustamiseen”, Pyhäjärvi-instituutin kehittämispäällikkö Sauli Jaakkola neuvoo.
Jaakkola sanoo, että öljykasvien viljelyssä peltojen vesitalouden on oltava kunnossa.
”Mikäli vesi seisoo pellossa, voi olla varma, että siinä kohtaa ei syysrypsi tai -rapsi talvea kestä”, Jaakkola huomauttaa.
Syysrypsin ja -rapsin viljely on ollut Suomessa suhteellisen harvinaista talvehtimisen epävarmuustekijöiden vuoksi.
Rypsi-rapsi-foorumin mukaan kiinnostus syysöljykasveja on kuitenkin hienoisessa kasvussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








