Glyfosaatin lisäaine kielletään - Tukes käy läpi kaikki valmisteet
MTK: Päätöksen kanssa voidaan elää.Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes tarkistaa kaikkien glyfosaattivalmisteiden käytön ehdot syksyn aikana ja muuttaa ehtoja tarvittaessa. POEA eli polyetoksyloitu talialkyyliamiini -apuainetta ei EU:n kasvinsuojeluaineita käsittelevän pysyvän komitean mukaan saa enää käyttää.
Jäsenvaltiot voivat myöntää markkinoilla olevien kyseistä apuainetta sisältävien valmisteiden myynnille ja käytölle siirtymäajan.
”Tukes käy tulevan syksyn aikana läpi kaikki kasvinsuojeluainerekisterissä olevat glyfosaattivalmisteet. Markkinoilla olevien POEA-ainetta sisältävien valmisteiden myynnille ja käytölle voidaan myöntää siirtymäaikaa yhteensä enintään puolitoista vuotta”, kertoo Tukesin johtava asiantuntija Eija-Leena Hynninen.
”Valmisteiden myynnin ja jakelun lopettamiseen voidaan myöntää puolen vuoden siirtymäaika, ja enintään yksi vuosi olemassa olevien varastojen hävittämiseen ja käytön ja varastoinnin lopettamiseen.”
MTK:n vilja-asiamies Max Schulmanin ensiarvio lisäainepäätöksestä on, että sen kanssa voidaan elää.
Hän toteaa, että kyseistä lisäainetta ei kaikissa valmisteissa ole käytetty, mutta osa tuotteista poistuisi käytöstä.
”Jos tämä rauhoittaa glyfosaatin ympärillä käytävää keskustelua, niin se on hyvä kompromissi.”
Vielä alkukesästä ilmassa leijunut täyskielto glyfosaatille olisi ollut raju muutos Euroopan maataloudelle.
Komissio on jo aiemmin kesäkuussa myöntänyt glyfosaatin hyväksymiselle jatkoajan vuoden 2017 loppuun asti. Näin ollen lisäaineen siirtymäajat sekä itse torjunta-aineen hyväksyminen olisivat molemmat katkolla yhtä aikaa 18 kuukauden kuluttua.
Suomessa ei saa ruiskuttaa elintarvikekäyttöön tarkoitettua viljaa glyfosaatilla ennen puintia. Ennen puintia voidaan torjua juolavehnää glyfosaatilla ainoastaan rehuohra-, rehukaura-, rypsi- ja rapsikasvustoista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


