Oletko ihmetellyt veronpalautuksen viipymistä? Ehkä kuulut isoon joukkoon
Yli 73 000 suomalaista ei ole ilmoittanut verottajalle tilinumeroaan.
Kannattaa varmistaa, että verottajalla on oikea tilinumero veronpalautuksen maksamista varten. Kuva: Pekka SakkiOikea tilinumero nopeuttaa veronpalautuksen saamista, vinkkaa Verohallinto. Syytä onkin vinkata, sillä yli 73 000 suomalaista ei ole ilmoittanut verottajalle omaa tilinumeroaan.
Veronpalautukset maksetaan tänä vuonna jo marraskuun lopussa, 29.11.
Jos tilinumeroa ei ole verottajalle ilmoittanut tai se on muuttunut viime vuoden jälkeen, sen ehtii vielä ennen veronpalautusten maksamista ilmoittaa. Aikaa ei kuitenkaan ole hukattavaksi asti: sähköisesti ilmoitus on tehtävä viimeistään ylihuomenna perjantaina 18.11.
Verohallinnolla on tätä varten erityinen ilmoituspalvelu, johon pääsee tästä linkistä.
Tilinumero pitää ilmoittaa henkilökohtaisesti, joten palveluun kirjaudutaan henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla. Jos ilmoitetaan yrityksen tai yhteisön tilinumeroa, palveluun kirjaudutaan Katso-tunnisteella.
Jos Verohallinnolla ei ole tiedossaan asiakkaan tilinumeroa, veronpalautus maksetaan maksuosoituksena. Veronpalautuksen voi nostaa tällöin Osuuspankin (OP) kassapalveluita tarjoavista konttoreista 7.–9.12. alkaen 28 päivän ajan maksuilmoituksen päiväyksestä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
