Sianlihan vienti hiljenee Kiinan ylituotannon takia
Kiinan oma sianlihantuotanto on elpynyt ja teuraita on jo enemmän kuin ennen ASF-kriisiä. Ylituotanto on puolittanut hinnat ja tilojen talous on painunut tappiolliseksi. Sianruhoja ei pystytä enää viemään kannattavasti EU:sta.
Kiinan sianlihamarkkinat ovat kääntyneet päälaelleen ja pula on vaihtunut ylitarjonnaksi. Hinnat ovat puolittuneet keväästä eikä vienti enää kannata EU:sta. Kuva: Sanne KatainenKiinan sianlihamarkkinat ovat keikahtaneet kevään jälkeen päälaelleen ja ylituotannon takia hinnat ovat romahtaneet reilusti alle puoleen. Se tuntuu myös Euroopassa: hinnat ovat alentuneet kesäkuun alusta lähtien.
Kiinan markkina on niin iso, että se vaikuttaa maailmanlaajuisesti sianlihamarkkinaan myös Suomessa, toteaa Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn.
Suomesta on viety kesään saakka sianlihaa Kiinaan lähes niin paljon kuin on pystytty. Nyt etenkin sianruhoille haetaan uutta osoitetta, Gröhn kertoo.
Gröhnin mukaan käänne alkoi vapun tietämissä, mutta keväällä tehtyjä kauppoja toimitettiin heinäkuulle saakka.
Kiinan tämän hetken teurashinnat ovat niin alhaalla, etteivät eurooppalaiset teurastamot pysty viemään lihasikaa kannattavasti, Gröhn arvioi. "Peli pidetään käynnissä ja odotetaan hintakäännettä."
Kiinan hintojen lasku vaikuttaa ruhojen vientiin, mutta sivutuotteiden, kuten sorkkien, tilanne on parempi ja menekki on lähes ennallaan, hän kertoo.
Gröhn ei usko, että Kiinassa hinnat pysyvät pitkään näin alhaalla. Muutokset markkinoilla voivat olla nopeita, jopa muutamassa päivässä ehtii tapahtua paljon.
Kiina kasvatti sianlihan tuotantoa nopeasti ASF-epidemian jälkeen ja emakkoja on jo enemmän kuin ennen taudin puhkeamista.
Lihan tarjonta ylittää kulutuksen ja lihan hinta romahti puoleen parissa kuukaudessa keväällä. Hinnat elpyivät hieman alkukesällä, mutta elokuussa on pudottu entistä alemmas ja hinnat ovat vajonneet ASF-kriisiä edeltäneiksi ja osin niiden alle.
Tuottajahintojen romahdus on romuttanut sikaloiden taloutta Kiinassa. Elokuun hinnoilla jokainen lihasika tuotti kymmenen euroa tappiota kasvattajalle, saksalaisen Agrarheute-lehden analyytikko arvioi viime viikolla.
Tuottajat ovat yrittäneet lievittää kurimusta lähettämällä sikoja teuraaksi osin keskenkasvuisina. Kasvattajien mukaan tappiot vain kasvavat, jos lihasikoja pitää pidempään. Kiirehtiminen lisää kuitenkin tarjontaa ja painaa hintoja entistä alemmas.
Euroopassa sianlihan tuottajahinnat ovat olleet laskussa yhdeksän viikkoa peräkkäin ja hinnat ovat vajonneet alimmilleen sitten maaliskuun, EU:n viime viikon sianlihabarometri kertoo.
Tuottajien saama hinta on selvästi alle kahden viime vuoden keskihinnan, mutta 2018 hinnat olivat alempia.
Keskimäärin tuottajille maksettiin 1,46 euroa kilosta edellisviikolla, mikä on kaksi senttiä sitä edeltävää viikkoa vähemmän. Suomessa hinnat eivät juuri vaihtele. Tuottajahinta vahvistui puoli senttiä 1,58 euroon kilolta viikossa.
Kiinan viennin vaikeudet osuvat Euroopan sianlihantuottajien kannalta hankalaan hetkeen, kun markkinat olivat vasta elpyneet Saksan ASF-kriisiä seuranneesta notkahduksesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
