Sodissa kaatuneita hevosia muistetaan Kouvolassa
Sodissa kaatuneiden hevosten muistomerkki Kouvolan Myllykoskella muistuttaa suomenhevosen roolista itsenäisyyden lukkona.”Suomenhevonen oli rintamalla aseveli siinä missä ihmisetkin. Sodissa olisi tullut selkään vielä enemmän, jos hevosta ei olisi ollut”, toteaa metsäpalveluyrittäjä ja viidennen polven suomenhevosmies Mika Lehtinen Kouvolan Myllykoskelta.
”Olemme itsenäisyyden velkaa myös sotahevoselle. Se selvisi kunniakkaasti tehtävästään isänmaan vartiossa ja vastasi sodan jälkeen jälleenrakentamisesta omalla vetovoimaisella panoksellaan”, vahvistaa niin ikään suomenhevosharrastaja Seppo Posio.
Mika Lehtinen ja hänen puolisonsa Taina, Matti Kurki ja Reserviratsastajat ry toteuttivat viime kesänä muistomerkin sodissa kaatuneille hevosille. Se paljastettiin Lehtisten tilan pihassa suomenhevosen päivänä syyskuun alussa.
”Sotahevosen patsaita on, mutta ei muistomerkkiä niille hevosille, jotka antoivat isänmaan puolesta henkensä. Ne hevoset, jotka jäivät kentälle, oli unohdettu”, Lehtinen perustelee.
Sotahevosten patsas seisoo Seinäjoella. Ainakin Vammalassa paljastettiin paikallisten, sotaan otettujen suomenhevosten muistolaatta suomenhevosen juhlavuonna 2007.
Talvisodassa kuoli tai katosi yli 7 200 hevosta. Jatkosodan tappiot olivat paljon raskaammat: Se vei lähes joka neljännen palvelukseen otetun hevosen eli noin 14 600 eläintä.
Talvisota päättyi 13.3.1940 eli päivälleen 75 vuotta sitten.
Lue lisää talvisodan veteraanien tilanteesta ja sodan hevosista perjantain Maaseudun Tulevaisuudesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



