Torajyvää ei voi torjua kemiallisesti – kaikki tekijät, jotka viivästyttävät tai pidentävät rukiin kukinta-aikaa, lisäävät tartuntariskiä

Ruis on herkkä torajyvälle ristipölytteisyytensä takia. Sen kukinta on avoin ja tarjoaa hyvän alustan torajyvän itiöiden itämiselle kosteissa olosuhteissa. Kuva: Pixabay

Viljassa esiintyvän torajyvän myrkky aiheutti menneinä vuosisatoina isoja epidemioita. Se voi aiheuttaa muun muassa hallusinaatioita, ja jälkeenpäin on arvioitu, että sen aiheuttamat oireet saattoivat johtaa jopa noitaoikeudenkäynteihin.

Nykyään viljassa esiintyvä torajyvä ei aiheuta kuluttajalle vaaraa, sillä myllyt varmistavat viljaerien laadun ennen vastaanottoa ja lisäksi lajittelevat epäpuhtaudet pois ennen jauhatusta. Valmiiden tuotteiden laatua valvotaan lisäksi analyyseillä säännönmukaisesti.

Nyt suurin haitta syntyykin viljelijälle ja nimenomaan siitä, että viljaerä saatetaan hylätä myllyn vastaanotossa.

Torajyvä on noussut esille, koska sen esiintymisen raja-arvot etenkin rukiilla ovat tiukentumassa EU-säädöksissä. Käytännössä sallitut enimmäismäärät puolittuvat 1.7.2024 alkaen.

Vilja-alan yhteistyöryhmä Vyr on koonnut verkkosivulleen ohjeet torajyväriskin hallitsemiseksi. Oheiset ohjeet keskittyvät rukiiseen, mutta samat ohjeet pätevät muihin viljoihin ja heiniin.

Torajyvä on sienitauti, joka tuottaa viljan jyvän tilalle rihmastopahkan, torajyvän.

Torajyvän pahkat säilyvät maassa itämiskykyisinä noin vuoden. Kynnössä pahkat hautautuvat syvälle maahan ja menettävät siten elinvoimaisuuttaan. Kevytmuokkauksessa ja suorakylvössä pahkat jäävät maan pintakerroksiin ja pystyvät helpommin itämään ja aiheuttamaan tartuntaa seuraavana kasvukautena.

Torajyvää on Suomessa erityisesti rukiissa, mutta myös jonkin verran ruisvehnässä, ohrassa, syys- ja kevätvehnässä sekä siemenheinissä. Sitä tapaa myös yleisesti piennarten rikkaheinissä.

Rukiin tekee herkäksi torajyvälle sen ristipölytteisyydestä johtuva avoin kukinta, joka tarjoaa hyvän kasvualustan torajyvän itiöiden itämiselle.

Torajyvää voi torjua vain viljelyteknisin toimin. Kemiallisia torjuntakeinoja ei ole eikä kestäviä lajikkeita ole juurikaan vielä markkinoilla. Herkkyyseroja lajikkeissa on kuitenkin jonkin verran.

Torajyvän tartunta tapahtuu kehittyvien jyväaiheiden kautta viljan kukinta-aikana.

Maassa säilyneet tai kylvösiemenen mukana maahan päätyneet torajyvän pahkat itävät kosteuden turvin ja levittävät itiöitä kasvustoon.

Kaikki tekijät, jotka viivästyttävät tai pidentävät kukinta-aikaa, lisäävät torajyvän tartunnan riskiä.

Viileissä ja sateisissa oloissa siitepölyn muodostuminen ja leviäminen hidastuu, minkä takia viljan kukinnot pysyvät auki ja pölyttämättöminä pitkän aikaa, mikä altistaa niitä torajyvän itiöille. Pölyttynyttä kukkaa torajyvä ei pysty enää tartuttamaan.

Tartunnan saaneet kukinnot tuottavat mesikastetta, joka houkuttelee hyönteisiä, ja nämä levittävät tartuntaa edelleen. Myös sadepisarat ja roiskeet levittävät torajyvän itiöitä kasvustossa.

Mitä enemmän lajike tuottaa siitepölyä, sitä varmemmin pölytys tapahtuu ja sitä enemmän se antaa suojaa torajyvältä.

Yleisesti rukiin hybridilajikkeet ovat alttiimpia kuin populaatiolajikkeet. Tämä johtuu hybridilajikkeiden heikommasta siitepölyn tuotannosta.

Hivenet, kuten boori ja kupari varmistavat osaltaan pölyttymistä, joten näiden ravinteiden turvaaminen lannoituksella on myös yksi torajyvän hallintakeino.

Rukiin viljelyssä on pyrittävä hyvän kasvuun lähdön varmistamiseen, jotta saadaan tasainen ja tiheä kasvusto.

Riittävän aikainen kylvö syksyllä, viimeistään elo-syyskuun vaihteessa, eikä liian syvään, mahdollistaa rukiin hyvän versoutumisen ja ehkäisee jälkiversojen muodostumista. Tällainen kasvusto kehittyy, kukkii ja pölyttyy yhtäaikaisesti, jolloin torajyvän tartunnan riski pienenee.

Heikosti talvehtinut, harva kasvusto voi kehittää keväällä sivuversoja, mikä tekee kasvustosta epätasaisen.

Hyvän talvenkestävyyden lisäksi korrenlujuus varmistaa tasaisen kasvuston muodostumista.

Rukiin kasvunsäätöön on kiinnitettävä huomiota, jotta ruis pysyy pystyssä ainakin heilimöintiin asti.

Kasvustojen ylimääräistä tallaamista on vältettävä, koska tallatut versot jäävät kehityksessä jälkeen ja kukkivat myöhemmin, jolloin ne altistuvat torajyvälle.

Kylvösiemenen puhtaus ja viljelykierto ovat tärkeitä torajyvän perushallintakeinoja.

Rukiin viljelyä peräkkäin samalla lohkolla tai esimerkiksi ohran jälkeen tulee välttää, koska torajyvä säilyy maassa pahkoina. Jo yhden vuoden tauko torajyvälle alttiiden viljojen ja heinien viljelyssä samalla lohkolla pienentää torajyvän riskiä, sillä torajyvän pahkat säilyvät maassa elinkykyisinä noin vuoden.

Torajyvä voi levitä viereisiltä lohkoilta tai pientareilta. Luonnonheinien niittäminen pientareilta ennen viljan kukintaa auttaa jossain määrin vähentämään tartuntaa. Lisäksi on tärkeää huolehtia heinämäisten rikkakasvien torjunnasta viljelyssä.