Outo jättiläisbroileri mielii ruokapöytiin
Kalkkunanliha on monelle kuluttajalle tuntematon raaka-aine, vaikka sen soveltuu mitä erilaisimpiin ruokiin. Tuotteistamisen onnistuminen onkin elintärkeää kotimaisen kalkkunantuotannon tulevaisuudelle.Vuonna 2012 Suomessa tuotettiin noin 7 miljoonaa kiloa kalkkunanlihaa, kun broileria tuli markkinoille noin 110 miljoonan kilon verran.
Ei siis ihme, että kaupan hyllyjen äärellä kuluttaja useimmiten tarttuu broilerituotteisiin varsinkin, kun kalkkunasta valmistetut tuotteet eivät niistä juuri eroa mutta ovat kalliimpia.
Kalkkunaketju tuottajista kauppaan on yhtä mieltä siitä, että tuotteistamista tarvitaan. Samalla kuluttajia pitää valistaa siitä, että kalkkunanliha soveltuu lähes minkä tahansa ruuan raaka-aineeksi.
”Vain läskisoosia siitä ei pysty valmistamaan”, kiteyttää luomukoordinaattori, keittiömestarinakin tunnettu Jaakko Nuutila .
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


