Äärilämpötilojen heinäkuu: Hiostavia helteitä ja vastapainona eniten hallaöitä koko 2000-luvulla
Tähän mennessä hallaa on heinäkuussa ollut jossain päin maata yhteensä 18 yönä.Päättyvä heinäkuu on ollut äärilämpötilojen aikaa. Esimerkiksi Suomen pisimpään yhtäjaksoisesti toimineella säähavaintoasemalla Helsingin Kaisaniemessä rikottiin sunnuntaina kaikkien aikojen lämpötilaennätys, kun mittari nousi 31,8 asteeseen.
Toista ääripäätä edustavat hallayöt, joita on mitattu enemmän kuin yhdenkään aiemman heinäkuun aikana 2000-luvulla, meteorologi Niina Niinimäki Ilmatieteen laitokselta kertoo.
Tähän mennessä hallaa on heinäkuussa ollut jossain päin maata yhteensä 18 yönä.
"Se on selvästi keskimääräistä enemmän", Niinimäki toteaa.
Vuonna 2015 heinäkuussa oli 14 hallayötä.
1980 heinäkuu oli vielä hallaisempi kuin nyt. Silloin Suomessa mitattiin 22 hallayötä.
Niinimäki muistuttaa, että eri vuosien lukemat eivät ole täysin vertailukelpoiset. Havaintoasemia on aiemmin ollut enemmän, joten hallat ovat "osuneet haaviin" helpommin.
Halla on usein hyvin paikallinen ilmiö.
Viikonlopun lämpimän jakson päättyminen ja lämpötilojen romahtaminen näkyi hallakartoissa selvästi.
Viime yönä alimmat maanpintalämpötilat mitattiin Halsuan Purolassa, -2,1 astetta, Vaalan Pelsossa, -1,8 astetta, Alajärven Möksyssä, -1,7 astetta ja Mikkelin lentoasemalla, -1,4 astetta.
Maanantain vastaisen yön alimmat lämpötilat olivat Vaalan Pelson -1,6, Halsuan Purolan -0,5, Pyhäjärven Ojakylän -0,2 ja Sallan Naruskan -0,6 astetta.
Heinäkuun alussa oli melkein viikon jakso, jolloin hallaa oli joka yö jossain päin maata. Niinimäki luettelee paikkakunnista esimerkkeinä Alajärven, Kemiönsaaren, Vaalan ja Kauhajoen.
Heinäkuun 8. ja 11. päivien välillä hallaa oli lähinnä Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
12.–15. päivien välillä hallaa mitattiin esimerkiksi Alajärvellä, Kauhajokella ja Jyväskylässä.
16.-18.7. hallat keskittyivät taas Pohjois-Suomeen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


