Jo toisessa Atrian sikalassa tartunta – virolaisella tilalla 6 700 sikaa, osa kuolleita
Kyseessä on jo toinen afrikkalaisen sikaruton tartuntatapaus samalta päivältä. Virolaisissa sikaloissa lopetettavia eläimiä kertyy jo toistakymmentä tuhatta.Atrian lihasikatilalla Viron Põlvamaalla on todettu afrikkalaisen sikaruton (ASF) tartunta, kerrotaan yhtiön tiedotteessa. Kuulan sikatilalla on noin 6 700 sikaa.
Viron maatalous- ja elintarvikeviraston mukaan näytteet tilan sioista otettiin sairastumisepäilyjen herättyä. Tilalla on viranomaistiedon mukaan myös kuolleita sikoja.
ASF-tartunnoille saatiin laboratoriosta vahvistus keskiviikkona 13. elokuuta. Tarkastustoimia Kuulan sikalassa jatketaan ja alueelle on asetettu 10 kilometrin suojavyöhyke. Suojavyöhykkeen sisällä ei ilmeisesti ole muita sikaloita.
Virossa on todettu nyt useita afrikkalaisen sikaruton tartuntoja. Jo aiemmin samana päivänä Viron viranomaiset kertoivat taudin löytyneen noin 2 000 sian tilalta Tartonmaalla. Edellisenä päivänä taudin vuoksi päätettiin lopettaa Nurmen sikalan 4 500 eläintä.
Atrian omistamalla virolaisella tilalla edellinen tartunta todettiin kesäkuun lopulla. Kesäkuisen tartunnan suorat kustannukset jäivät yhtiön mukaan noin 0,4 miljoonaan euroon. Kustannuksia rajoittivat Viron valtion maksamat korvaukset, joita myönnetään ASF-tapauksissa tuottajilla.
Alustavan arvion mukaan uuden tartuntatapauksen kustannukset jäisivät samasta syystä maltillisiksi. Tuotannon uskotaan jatkuvan muutaman kuukauden kuluttua.
Atria on tiedottanut, ettei Virosta viedä lihaa Suomeen tai yhtiön muille markkinoille. Riskienhallinnan vuoksi yhtiö on rajoittanut kaiken matkustamisen Viroon ja sieltä pois.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat












