Liukkaus aiheuttanut kymmeniä kolareita etelässä
Sohjoiset ja liukkaat tienpinnat ovat aiheuttaneet useita kymmeniä ulosajoja ja kolareita etenkin maan etelä- ja keskiosissa.Vakavin turma sattui Siuntiossa, jossa alle kouluikäinen lapsi loukkaantui henkilöauton ja bussin yhteentörmäyksessä aamuyhdeksän aikaan.
Maan pohjoisosissa liikenne on sujunut melko hyvin.
Pakkasta oli yön aikana koko maassa, ja tämä jäädytti tienpinnat monin paikoin. Ilmatieteen laitoksen mukaan merialueilla kehittyy yhä voimakkaita lumikuuroja, jotka huonontavat huomattavasti ajokeliä varsinkin rannikkoalueilla. Iltapäivän ja illan aikana lumikuuroja tulee etenkin Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja myöhemmin mahdollisesti myös Uudellamaalla.
Poliisi kehottaa autoilijoita ajamaan erittäin varovaisesti ja muistamaan turvavälit. Ilman eritystä syytä kesärenkailla ei poliisin mukaan kannata lähteä ajoon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


