Mavi: Ympäristökorvaus maksetaan viikolla 48
Ympäristökorvauksen maksatus alkaa marraskuun viimeisellä viikolla, Mavi kertoi perjantaina.Maaseutuvirasto (Mavi) aloittaa ympäristökorvauksen ensimmäisen erän maksamisen viljelijöille marraskuun viimeisellä viikolla. Mavin nettisivuilla julkaistun tavoitteellisen maksuaikataulun mukaan maksatuksen luvattiin tapahtuvan viikkojen 46–49 aikana.
Mavin tukien maksatusyksikön johtaja Tuomas Rouhunkoski korostaa, että virastolle on erittäin tärkeää varmistaa, että tuet tulevat oikein maksettua.
"Aloitamme maksamisen heti sen jälkeen, kun tästä on varmuus. Olemme nyt katsoneet, että viikolla 48 näin on."
Rouhunkoski kiistää, että maksatus olisi viivästymässä. Hänen mukaansa Mavi on ilmoittanut, että tuki maksetaan marraskuun aikana. Rahat ovat hyvin todennäköisesti viljelijöiden tileillä viikon 48 loppuun mennessä.
Ensimmäisessä erässä maksetaan 80 prosenttia viljelijälle myönnettävän korvauksen kokonaissummasta. Ympäristökorvaukseen on sitoutunut yhteensä noin 46 000 maatilaa. Loppuosa maksetaan touko–kesäkuun vaihteessa.
Tilalleen maksettavan summan voi jo nyt tarkistaa kirjautumalla Vipu-palveluun.
Juttua on muutettu otsikon ja alun osalta koskien Mavin ilmoittamaa aikataulua. Alkuperäinen juttu väitti maksatuksen viivästyvän ilmoitetusta aikataulusta. Jutusta on tehty 7.11. myös oikaisu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


