EU-komissiolta siunaus: Tuotantosidonnaisia tukia 102 miljoonaa euroa vuodessa vuoteen 2020 asti
Alun perin tuen määrän piti vähentyä 94 miljoonaan euroon vuoteen 2020 mennessä.EU:n komissio hyväksyi Suomen ehdottamat muutokset EU:n tuotantosidonnaisten tukien ehtoihin. Päätöksen myötä tuotantosidonnaisia tukia maksetaan vuosina 2017–2020 saman verran kuin viime vuonna eli runsaat 102 miljoonaa euroa vuodessa.
Komission alkuperäisen päätöksen mukaan tuen määrä olisi pienentynyt vuosittain nykyisen ohjelmakauden viimeisinä vuosina eli 2017–2020.
"Muutoksen myötä Suomelle tärkeä tuotantosidonnaisten EU-tukien ja kansallisten tukien muodostama kokonaisuus voidaan valmistella vuosittain vakaalta pohjalta", toteaa osastopäällikkö Minna-Mari Kaila maa- ja metsätalousministeriöstä.
Ministeriön mukaan päätöksen ansiosta myös perustuen määrä pysyy "vakaalla tasolla" loppukauden ajan.
Komissio hyväksyi vuonna 2015 Suomen esityksen, jonka perusteella Suomi voi maksaa tuotantosidonnaista tukea noin 104 miljoonaa euroa vuodessa.
Komission alkuperäisen päätöksen mukaan suorien tukien määrää olisi pitänyt alentaa asteittain niin, että vuonna 2020 tuki olisi ollut 94 miljoonaa euroa.
Suomi perusteli muutosta komissiolle maatalouden huonolla kannattavuudella.
"Suomen esityksen läpimenoon voi olla syystäkin tyytyväinen. Tämä on yksi niistä monista maatalouden kannattavuuskriisissä auttavista toimista, joita olemme aktiivisesti edistäneet niin EU-tasolla kuin kotimaassakin. Vakaa tukikokonaisuus on erittäin tärkeä selkänoja viljelijöille, joita markkinakehitys on kurittanut viime vuosina", maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen korostaa.
Komissio vahvisti samassa yhteydessä myös muita muutoksia suorien tukien järjestelmään. Näissä kyse oli lähinnä teknisistä muutoksista ja ne on jo huomioitu tämän vuoden tukihakuohjeissa.
Tuotantosidonnaisessa tuessa teuraskilin vähimmäispainoa ja yläikärajaa laskettiin. Tavoitteena on lisätä lihantuotantoon tulevien kilien määrää ja samalla alentaa teurastuksesta aiheutuvia kustannuksia.
Kuttujen poikimavaatimuksesta luovutaan.
Lampaanlihan tuotantoa aloittavan tilan ei tarvitse aloitusvuonna täyttää karitsointiehtoa.
EU:n palkkio myönnetään tilan aloitusvuonna uuhimäärän perusteella. Ehto vastaa nyt C-tukialueen kansallisen pohjoisen uuhituen ehtoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

