Alsikeapila huolestuttaa hevosenomistajia
Alsikeapilan epäillään aiheuttaneen hevosille myrkytyksiä. Asiantuntijan mukaan syytä hysteriaan ei ole.
Alsikeapila huolestuttaa hevosenomistajia, mutta sen vaaroista ei ole täyttä varmuutta. Kuva: Tytti TermonenHevosenomistajia puhuttavat tapaukset, joissa hevonen on saanut merkillisen myrkytyksen. Usein myrkytyksen syy on jäänyt epäselväksi. Sairastumisiin on liittynyt muun muassa herkistyminen auringonvalolle ja maksa-arvojen kohoamista. Syyksi on epäilty alsikeapilaa, mutta asiaa ei ole voitu todistaa varmuudella.
Luken erikoistutkija Markku Saastamoinen kertoo, että tutkittua tietoa alsikeapilan haitoista on hyvin vähän.
Epäilyjä alsikeapilan myrkyllisyydestä on kuitenkin maailmalla.
"Yksittäisistä tapauksista on raportoitu jonkin verran ulkomailta", Saastamoinen sanoo.
Tarkkaa syytä myrkytyksen aiheuttajasta ei kuitenkaan Saastamoisen mukaan tunneta.
Saastamoinen muistuttaa, että hevosen syömistä on hyvä tarkkailla aina, mutta hysteriaan alsikeapilan takia ei ole hänen mukaansa aihetta.
"Hevosen pitäisi syödä erittäin paljon pelkästään alsikeapilaa, jotta se saisi myrkytyksen. Ulkomaisissa lähteissä on arvioitu, että alsikeapilan osuus kaikesta hevosen syömästä rehusta olisi oltava vähintään 20 prosenttia, jotta sille tulisi jotain oireita."
Saastamoinen painottaa, että Suomessa hevosille viljeltävissä heinissä ei käytetä alsikeapilaa.
Hänen mukaansa on epätodennäköistä, että hevonen söisi laitumella alsikeapilaa suuria määriä, jos tarjolla on muutakin.
"On itsestään selvää, että viherlannoitusnurmet, jotka on perustettu alsikeapilalla tai nautakarjalle tarkoitetut alsikeapilavaltaiset säilörehunurmet eivät kuulu hevosen ruokintaan."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


