Viljelijän esitys: Hiilensitomiskorvaus voisi toimia eläinten hyvinvointikorvauksen tapaan
Hiilen sitominen maatalousmaahan on ollut maailmalla kuuma kysymys jo vuosia.Nykyisen ruokaketjun rinnalle voisi rakentaa hiilen sidontaan perustuvan ruokaketjun, lapualainen maanviljelijä Jussi Talvitie esitti Helsingissä keskiviikkona.
Hän hakisi uudelle toimintatavalle mallia Suomen hyvin toimivasta ja brändätystä luomuketjusta.
Talvitie oli yksi MTK:n, Maaseutu- ja erävihreiden sekä e2-ajatuspajan järjestämän hiili pellossa -seminaarin puhujista.
Talvitien mielestä hiilensidonnan voisi brändätä kahdella tavalla, joko kaupallisesti tai lainsäädännöllisesti.
Kaupallisia tapoja on hänen mukaansa jo muutamia, esimerkiksi Ruotsissa.
Lainsäädäntöön perustuva järjestelmä voisi olla samantapainen kuin eläinten hyvinvointikorvaus, jossa tuottajalle maksetaan korvausta lainsäädännön ylittäville toimille.
Hiilen sitominen maatalousmaahan on ollut maailmalla kuuma kysymys jo vuosia. Monet nykyiset viljelykäytännöt vähentävät maassa olevaa hiiltä määrän kasvattamisen sijaan.
Talvitie listasi joukon tehokkaita hiilensidontatapoja, jotka saivat hyväksyviä nyökkäyksiä muiltakin puhujilta.
Pellon hyvä kasvu on hänen mukaansa kaiken perusta. Ilmavassa, hyvärakenteisessa maassa on mahdollisuudet suureen satoon. Runsas kasvimassa jättää maahan paljon hiiltä ja hyvät olot pieneliöille.
Talvitie kehottaa ruokkimaan maata kasvin sijaan. "Kasvi kyllä saa maasta tarvittavat ravinteet, kun kaikki on kunnossa." Hän suositteli orgaanisia lannoitteita, jotka lisäävät elämää maassa.
Monipuolinen viljelykierto on maalle hyväksi, Talvitie korosti. Viherlannoituksessa, aluskasveina ja kerääjäkasveina kannattaa käyttää kasviseoksia, jotka hyötyvät toisistaan ja täydentävät toisiaan.
Maan muokkaamista on Talvitien mukaan hyvä vähentää aina kun mahdollista. "Käytä sellaisia menetelmiä, jotka vahingoittavat maaperän elämää mahdollisimman vähän."
Pelto on hyvä pitää kasvipeitteisenä mahdollisimman pitkään.
Tutkimusprofessori Kristiina Regina Luonnonvarakeskuksesta oli monesta Talvitien ehdottamasta keinosta samaa mieltä.
Lisäksi hänen erityistähtäimessään ovat turvemaat.
"Suomi on Euroopan Brasilia, koska täällä edelleen raivataan turvemaita tuotantoon."
Regina sanoi toivovansa, että EU kieltäisi turvemaiden kuivatuksen Suomen puolesta.
MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola korostaa ympäristön lisäksi myös sosiaalista ulottuvuutta. Turvemaat ovat monen pohjoisen maatilan elinvoiman kannalta tärkeitä.
Pietola puuttui seminaarissa kehuttuihin orgaanisiin lannoitteisiin. "Kierrätysravinteet ovat lähtökohtaisesti hieno ja tärkeä asia, kunhan voidaan olla varmoja, että ne täyttävät tietyt kriteerit. Likaisia eriä ei saa pelloillemme päätyä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

