Odotettujen joulutukien maksatus on alkanut
Maaseutuviraston mukaan ensimmäiset maksut ovat tileillä tällä viikolla.
Maatalouden tukimaksatusten aikataulu ratkaisee joulun juhlabudjetin monessa perheessä. Kuva: Kari SalonenMaaseutuvirasto (Mavi) on alkanut tänään maksaa viljelijöiden tileille joulukuun viljelijätukia.
"Maksuun ovat tulleet perustuki, viherryttämistuki, nuoren viljelijän EU-tuki, EU:n nautapalkkio ja lypsylehmäpalkkio sekä luonnonhaittakorvaus. Tukisumma on yhteensä noin 500 miljoonaa euroa", Mavi tiedottaa.
Viraston mukaan ensimmäiset maksut tulevat viljelijöiden tileille jo tällä viikolla. Marraskuun alussa virasto arvioi, että maksut alkavat ensi viikolla eli viikolla 52.
"Perustuesta maatiloille maksetaan noin 80 prosenttia tuen kokonaismäärästä. Viherryttämistuen ja nuoren viljelijän EU-tuen ensimmäisen erän maksuprosentti on noin 90. Eläinpalkkiot maksetaan nautojen ruokintapäivien perusteella ajanjaksolta 1.1.–15.9.2015. Luonnonhaittakorvauksesta maksettiin lokakuussa ennakko 85 prosenttia ja nyt maksuun lähtee jäljelle jäänyt loppuosa."
Mavi on saanut kuluneen vuoden aikana osakseen ankaraa kritiikkiä maksuaikatauluista. Virasto korostaa tiedotteessaan noudattaneensa uuden ohjelmakauden alun tavoitteellista maksuaikataulua.
"Loka–marraskuun aikana viljelijöille on maksettu tukia yhteensä 1,1 miljardia euroa. Suomessa on maksettu uudistuneen EU:n maatalouspolitiikan mukaisia tukia ensimmäisten jäsenmaiden joukossa."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

