Kanadassa suojellaan maatalousmaata rakentamiselta
Suomessa rakentaminen voittaa kaavoituksessa maan maatalouskäytön, MTK:n maaseutunuorten asiamies Meri Ojanen sanoo. Hänen mielestään meillä pitäisi toimia kuten Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa, jossa arvokkaimmat maatalousmaat on suojeltu lainsäädännöllä.
”Pitäisi miettiä, saako parhaille maatalousmaille rakentaa rajattomasti vai pitäisikö meilläkin suojella ruuantuotantokapasiteettia ja viljelijöiden oikeutta yrittää.”
Ojanen vietti kesällä kuukauden Kanadassa. Hän tutustui sekä maatalousministeriöön että lukuisten suurten ja pienten maatilojen toimintaan.
Kanadan ja Suomen välillä on paljon yhteistä: kovat talvet ja epätasa-arvoiseksi koettu kilpailutilanne eteläisen naapurin kanssa – Kanadassa USA:n, meillä Keski-Euroopan.
Toisaalta Suomen ja Kanadan erot ovat suuret.
Silmiinpistävintä Kanadassa on tuottajien yrittäjyysajattelu ja tulevaisuudenusko, Ojanen toteaa.
Maidon- ja kananmunantuotanto ovat Kanadassa tiukasti säädeltyjä, mutta muilla tuotannonaloilla vallitsee vapaus. ”Ei ole byrokratiaa, tiukkoja säädöksiä eikä valvontaa, toisaalta ei myöskään tukia eikä neuvontaa, ja rahoituksen saaminen on vaikeaa”, Ojanen summaa.
Näissä oloissa yrittäjyys korostuu. ”Meillä luovuus on käytettävä siihen, miten säädösviidakossa kannattaa luovia, siellä mietitään, mikä on taloudellisesti kannattavaa.”
Moni yhdistää luontevasti eri tuotannonaloja. ”Esimerkiksi eräs tila elää metsätaloudesta ja lihakarjasta. Rehuyksikköperusteisesti lasketaan, missä osassa metsää ja miten pitkään karja voi laiduntaa ilman että puuntaimikko kärsii. Metsälaidunnusta ei tehdä tukien takia, vaan koska se on taloudellisesti järkevää.”
Taloudellinen ajattelu johtaa Ojasen mukaan Kanadassa usein ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin kannalta hyvään lopputulokseen.
Esimerkiksi hän nostaa ison kalkkunatuottajan, joka rakensi uudet, tilavat ja valoisat hallit, koska ei saanut ilman laatua vanhoissa rakennuksissa kuntoon.
”Tämä panee miettimään, onko meillä tarpeen säädellä jokaista yksityiskohtaa niin tarkasti. Voisiko sääntelyn sijaan luottaa viljelijän ammattiylpeyteen?”
Kanada mielletään usein jättimäisten maatilojen maaksi. Niiden rinnalla toimii kuitenkin suuri määrä pientiloja.
Pellon hinta on Brittiläisessä Kolumbiassa korkea, esimerkiksi Fraser Valleyn alueella 120 000–240 000 Kanadan dollaria eli 85 000–170 000 euroa hehtaarilta, Ojanen sanoo. Siksi moni joutuu tyytymään parin tai jopa alle yhden hehtaarin suuruiseen tilaan.
Pientuottajat pyrkivät kannattavuuteen erikoistumalla pitkälle ja turvautumalla suoramyyntiin.
Esimerkkinä Ojanen kertoo tilasta, joka kasvattaa laidunkalkkunoita. Monet vancouverilaiset ovat valmiita ajamaan puolentoista tunnin matkan tilalle vain sen takia, että saavat ostaa vapaana kasvaneen kalkkunan lihaa.
Suoramyyntipaikkojen yhteyteen on rakennettu monenlaista oheistoimintaa, kuten maissilabyrinttejä. Eräällä tilalla saa maksusta ruokkia vuohia, jotka on opetettu vinssaamaan herkkuja sisältävä astia tilan sisäänkäynnin yläpuolella kulkevalle sillalle.
Jos yrittäjällä ei ole varaa ostaa peltoa, hän saattaa viljellä vaikkapa toisten takapihoja. Omistaja saa kauniin puutarhan ja yrittäjä myytäviä tuotteita.
Eräs Ojasen tapaama yrittäjä elättää itsensä muutaman neliömetrin maatilkulla, jossa viljelee ituja ja kuljettaa niitä polkupyörällä ravintoloihin.
Myös kumppanuusmaatalous on yleistä. Siinä viljelijä myy ruokaosakkuuksia, jotka maksetaan etukäteen. Osuuttaan vastaan jäsenet saavat viljelijän satoa niin pitkään kuin sitä riittää.
Jotkut viljelevät koulujen pihoja ja saavat osan tuloistaan oppilaille antamastaan käytännön maatalousopetuksesta.
On myös viljelijähautomoja: Kaupunki vuokraa viljelystä kiinnostuneille nuorille maatilkkuja ja tarjoaa heille ammattiviljelijän apua ja neuvoja. Näin nuoret voivat kokeilla viljelyä käytännössä ennen kuin tekevät ison investointipäätöksen.
Sukupolvenvaihdokset ovat Brittiläisen Kolumbian alueella harvinaisia, sillä niitä tukevia järjestelyjä ei juuri ole, Ojanen kertoo. ”Monesti kuulin kommentin, että pidetään maatalousmaasta hyvää huolta, ennen pitkää löytyy oikea yrittäjä, joka tulee ja ostaa sen ja tekee siitä itselleen kannattavaa yritystoimintaa.”
Sukupolvien yli jatkuvalla työllä ei ole paikallisille itseisarvoa.
Monet tulevatkin maatalouteen aivan muilta aloilta. Heistä tulee niin sanottuja second career -eli toisen uran yrittäjiä.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
