Sateet jarruttaneet puintien etenemistä
Puintikausi näyttää käynnistyvän varsin tavanomaisessa aikataulussa. Rankat sade- ja ukkoskuurot ovat kuluneella viikolla hidastaneet korjuun alkua ja myös lakouttaneet kasvustoja.Viljoista eniten on puitu syysruista. Muun muassa Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Varsinais-Suomessa rukiin puinnit ovat edenneet yli puolen välin.
Syysvehnien ja aikaisten ohrien puinteja on myös aloiteltu ja joitakin kaurapeltojakin on puitu.
Näin kertoo Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) keskiviikkona julkistama puintiseuranta.
Kuluneella viikolla puintien edistymistä on häirinnyt epävakainen ja sateinen sää. Paikoin sadekuurot ovat olleet rankkoja.
Monin paikoin puinteja ei ole vielä aloitettu, koska kasvustot eivät ole vielä täysin tuleentuneet puintikuntoon. Sään poutaantumista toivotaan.
Lakokasvustoja on ainakin toistaiseksi hyvin vähän ja viljat ovat pääosin pystyssä. Paikoin kuiva kasvukausi voi olla tähän osasyynä.
Rankat sade- ja ukkoskuurot ovat kuluneella viikolla voineet lakouttaa joitakin kasvustoja, ryhmän katsauksessa todetaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

