Tavoitteena kolminkertaistaa kotimainen rypsin ja rapsin tuotanto – Viljelijän Avena Bernerin korottaa öljykasvien sopimuslisiä
Peräkkäisinä vuosina sopimuksen tekevä saa jatkossa korotuksen sopimuslisään.
Avena Kantvikin rypsiöljypuristamo Kirkkonummella. Taustalla näkyvät säiliöt, joissa varastoidaan valmista rypsiöljyä. Kuva: Jarkko SirkiäApetit-konserniin kuuluva Avena Kantvik Oy käyttää vuosittain Kirkkonummen puristamollaan 130 000–135 000 tonnia rypsiä ja rapsia rypsiöljyn raaka-aineena. Suomen viime vuoden öljykasvisato kattaa siitä ennusteen mukaan alle kolmanneksen, noin 40 000 tonnia.
Vaikka hehtaarisadoissa yllettiinkin viime vuonna lähes keskimääräiseen, pienentynyt viljelyala lohkaisi kotimaiseen tarjontaan ison loven. Ala kutistui edellisvuoden 53 300 hehtaarista 31 100 hehtaariin ja sen myötä kotimainen sato oli pienin vuosikymmeniin.
Viljelijän Avena Berner pyrkii kääntämään laskevan viljelyalan uuteen nousuun kannustamalla viljelijöitä lisäämään rypsin ja rapsin viljelyä viljelysopimusmallia uudistamalla.
"Tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin saada Kantvikin puristamon raaka-aine kokonaan kotimaasta", tiivistää Avena Nordic Grain Oy:n viljakaupasta ja öljykasvituotteista vastaava johtaja Tero Heikkinen.
Tähän tähdätään uudistamalla tämän vuoden kylvöille viljelysopimusmallin. Uudessa viljelysopimuksessa sopimuslisä on aiempaa korkeampi, ja useammista peräkkäisistä viljelyvuosista palkitaan.
Sopimukset tehdään edelleen vuodeksi kerrallaan, mutta peräkkäisinä vuosina sopimuksen tehneillä viljelijöillä sopimuslisä maksetaan ensimmäisen vuoden jälkeen korotettuna, Heikkinen kertoo.
Ensimmäisen vuoden sopimuslisä on 5 euroa tonnilta, toisen vuoden 7 euroa ja kolmannen 9 euroa.
Heikkinen kuitenkin muistuttaa, että jo tämän hetken markkinahinnoilla viljojen ja öljykasvien hintasuhde on puoltanut öljykasvien viljelyä yhtä vahvasti viimeksi vuonna 2010.
"Suosittelemme harkitsemaan hinnan kiinnittämistä ainakin osalle ensi syksyn sadosta jo nyt."
Tarjolla kolme eri sopimusvaihtoehtoa, joista hinnan kiinnitys on mahdollista kahdessa, termiinisopimuksessa ja basis-sopimuksessa.
Viljelijän Avena Bernerin tavoitteena on parantaa viljelijöiden öljykasvien viljelystä saamaa tuloa myös hehtaarisatoja parantamalla.
Kun Suomessa öljykasvien hehtaarisadot alkavat ykkösellä, Baltiassa keskisadot alkavat kolmosella ja Ruotsissa jopa nelosella, Heikkinen muistuttaa.
"Toki Ruotsin viljelyalue on huomattavasti etelämpänä kuin Suomen, mutta varmasti voimme saada ruotsalaisilta asiantuntijoilta hyviä oppeja."
Erilaiset neuvontapalvelut ja viljelijätilaisuudet ovat osa uudistettua sopimusviljelymallia. Kampanjatilaisuuksia järjestetään seitsemällä paikkakunnalla helmikuun puolenvälistä ja maaliskuun ensimmäiselle viikolle.
Lisäksi suunnitteilla on kehittää vertaisverkostoa, jossa viljelijät voivat jakaa myös keskenään niin parhaita vinkkejä kuin esimerkiksi tietoa omalla alueella ajankohtaisista kasvinterveysasioista.
"Öljykasvit ovat erikoiskasveja, joiden viljelyssä oikea-aikaiset viljelytoimet ovat erittäin tärkeä osa onnistunutta lopputulosta. Kun viljelijöillä on mahdollisuus jakaa tietoja keskenään, onnistumiselle on yhä paremmat mahdollisuudet."
Sopimusviljelijöille tarjotaan sopimuslisän ohella myös toisenlaisia taloudellisia kannusteita öljykasvien viljelyyn.
"Berner myöntää sopimusviljelijöille alennusta siemenistä. Lisäksi tarjolla tulee olemaan ilmaista rahoitusta siementen ostoon: viljelijät voivat halutessaan sopia, että siementen ostohinta peritään myöhemmin myytävästä sadon hinnasta."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

