Etelä-Savon MTK-pomo: "Maatalouteen emme kaipaa asuntomarkkinoiden kaltaista kasvukeskuspolitiikkaa"

Raivioille maksettava tuki ja luonnonhaittakorvauksen siirtäminen eläinyksikköperusteisiin tukiin jouduttaisi todennäköisesti tuotannon siirtymistä Itä-Suomesta länteen, pelkää MTK-Etelä-Savon toiminnanjohtaja Vesa Kallio. Kuva: Saara Lavi

Maatalouspoliittisen keskustelun keskiöön ovat viime viikkoina nousseet niin sanotut tukikelvottomat pellot. Ne ovat kuitenkin vain yksi osa monimutkaisessa yhtälössä, josta ei voi irrottaa maatalousmarkkinoita.

Näyttää siltä, että samat alueet, jotka voimakkaimmin ajavat raivioita tukien piiriin, ajavat myös luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotuksen poistamista ja sen korvaamista eläinyksikköperusteisella tuella.

Kun uutta jaettavaa ei ole, jaettaisiin nykyisiä rahoja eri tavalla. Tilasta ja alueesta riippuen toisilta ottaen ja toisille antaen.

Tukien maksamisen eläinperusteisena voi arvioida sopivan teollisuudelle, koska kaikki eläimiin sidottu tuki vähentää painetta maksaa parempaa tuottajahintaa. Kerran kotieläintuotantoon reippaasti investoinut yrittäjä ei siitä helposti pysty luopumaan eikä miettimään muita vaihtoehtoja.

Voidaan kysyä, mikä on tuottajan liikkumavara tässä tilanteessa. Jatkat tuottamista, mutta kuinka paljon pystyt vaikuttamaan tuottajahintaan tai kustannuksiin? Historiaan peilaten voidaan sanoa, että varmimmin toteutuu halpa raaka-aine teollisuudelle myös tulevaisuudessa.

Tuen ei pidä olla syy minkään maataloustuotteen tuottamiseen. Ainoa kestävä syy on kannattavuus, joka muodostuu tuottajahinnoista ja tuotantokustannuksista. Tukien varaan laskemalla alkaa suomalaisen maatalouden lähtölaskenta, ja osin se on jo alkanut.

Iso lähivuosien poliittinen kysymys tulee olemaan, kuinka kauan eläinperusteisia tukia saadaan maksaa. Tästä käydään yhä kovempaa keskustelua EU-tasolla, mutta myös Suomessa.

Uskallammeko arvioida sitä ajoissa itse vai ajaudummeko pakon edessä puolustustaisteluun? Niistä meillä toki on kokemusta, mutta myös niiden lopputuloksista.

Saisiko Suomi enää uutta lupaa maksaa enemmän tukea pellon kautta, jos niistä oma-aloitteisesti luovutaan? Pellosta kerran irrotettu tuki ei siihen helposti palaa. Pellosta Itä-Suomessa irrotettu tuki, joka siirtyy eläinten mukana länteen, ei varsinkaan palaa Itä-Suomeen.

Toteutuessaan raivioille maksettava tuki ja luonnonhaittakorvauksen siirtäminen eläinyksikköperusteisiin tukiin johtaisi suurella todennäköisyydelle tuotannon entistä nopeampaan siirtymään idästä länteen. Yksimahaisten osalta tämä kehitys on jo nähty, jäljellä meillä ovat enää naudat ja lampaat.

Jo nyt lypsykarjatilojen vasikat matkaavat suurelta osin pois alueeltamme. Viimeinen kiinnostuksen kohde Itä-Suomessa teollisuudelle näyttääkin olevan juuri lypsykarjatilat.

On selvää, että maataloustuki pitää pyrkiä kohdentamaan aktiiviseen tuotantoon. Maataloudelle esitetään kuitenkin jatkuvasti lisää vaatimuksia, jotka eivät liity suoraan ruuan tuottamiseen, pidimmepä me siitä tai emme. Tämä on myös otettava huomioon päätöksiä tehtäessä.

Tukijärjestelmissä on oltava joustavuutta, joka ottaa huomioon jokaisen alueen erityispiirteet sekä vahvuudet ja heikkoudet. Maatalouspolitiikkaan emme kaipaa asuntomarkkinoiden kaltaista kasvukeskuspolitiikkaa.

Varsinkaan emme sitä kaipaa Itä-Suomen tyyppisellä alueella, joka ei näytä olevan teollisuudelle eikä myöskään politiikan tekijöille kovin kiinnostava alue. Ei maatalouden eikä juuri minkään yhteiskunnan osa-alueen osalta.

Tukipolitiikassa ei pidä tehdä yhtään osaratkaisua ilman vaikutusanalyysiä tukikokonaisuudesta ja sen vaikutuksista markkinoihin. Itä-Suomi ei voi olla alue, josta tuotanto ja tuet viedään ja jäljelle jää vain luonnonhaitta sekä vaatimukset ilmaston, ympäristön ja vesienhoidon osalta. Esimakua tästä nähtiin, kun ympäristökorvausjärjestelmä romutettiin Itä-Suomesta tälle ohjelmakaudelle.

Onko Suomessa pula maidosta tai lihasta? Onko jossain päätetty, että niiden tuottaminen tulee keskittää, ja eikö Suomessa maatalouden harjoittamiseen tarvitse tarjota edellytyksiä kuin osassa maata? Ovatko huoltovarmuus ja ruokaturva unohtuneet jo kaikilta?

Viljelijällä pitää olla vapaus päättää tulevaisuudestaan. Mitä enemmän se on sidottu tukiin, sitä vähemmän tätä vapautta on ja sitä epävarmempana suomalaisen maatalouden tulevaisuus jatkuu.

Vesa Kallio

toiminnanjohtaja

MTK-Etelä-Savo

Lue kaikki MT:n yliöt ja mielipiteet