Öljypellavaavielä puimatta
Öljypellava vaatii pitkän kasvuajan. Tänä vuonna se kostautui.
”Puinnit menivät myöhäiseksi, ja osa on vielä korjaamatta”, öljypellavaa jalostavan Elixi Oilin toimitusjohtaja Ville Kauppinen kertoo.
Tarkemmin hän ei pysty puimatta olevia hehtaareita vielä kertomaan, sillä viljelijöiltä kysellään asiaa vasta tällä viikolla.
Tavoitteista jäätiin jo keväällä. Elixi Oilille kertyi sopimusalaa vain 700–800 hehtaaria, kun tavoite oli yli tuhat.
Nousiaislainen Antti Airikki on kokeillut kevätöljypellavaa, mutta se väistyi muiden kasvien tieltä. Nyt se on taas harkinnassa.
”Minulla on ollut härkäpapua neljä vuotta. Yksi niistä oli hyvä, kaksi huonoa ja tämä viimeisin onneton. Jos härkäpavulle ei tule merkittävää hinnannousua, sen viljely loppuu. Silloin voisi tulla tilaa öljypellavalle.”
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
