MTK haistaa maaseutuohjelmasta säästöt
Maaseudun kehittämisohjelman luonnoksessa haisee valtiontalouden säästöpaine, arvioi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.”Luonnonhaittakorvaus (lfa) on joutumassa säästöpäätösten kohteeksi. Lukuja ei vielä ole, mutta nopeasti haarukoiden säästövaatimus on 10–15 prosentin luokkaa”, Marttila sanoo.
”Leikkaus on hyvin omavaltaisesti neuvottelematta tuotu luonnokseen. MTK:n puolelta tämä ei jää tähän, tulemme käymään asiasta tiukkasanaisen keskustelun”, Marttila sanoo.
Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Tiina Malm arvioi, että lfa:n kansallinen osuus pysyy ennallaan, mutta potin jakajia on aikaisempaa enemmän.
MTK:ssa listataan, että kokonaan uutena toimenpiteenä maaseutuohjelmaan sisältyy tilaneuvonnan järjestäminen. Eläinten hyvinvointiin kuluu enemmän rahaa, siitä on jo päätetty. Kansallisen osuuden jakamisesta toimenpiteiden kesken neuvotellaan parhaillaan.
Marttilan mukaan luonnoksessa näkyy, että valtion rahat ovat vähissä.
”On puhuttu pitkään, että jossain vaiheessa valtion säästöt tulevat konkreettisesti vastaan. Tässä ne nyt tulevat. Maanviljelijät joutuvat taas maksumiehiksi”, Marttila sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
