Ojien korjausvelka kasvaa
Salaojayhdistyksen tilastojen mukaan 1960-80-luvuilla salaojitettiin yli 30 000 hehtaaria vuodessa.
Salaojia on kunnostettu viime vuosina vain tuhatkunta hehtaaria vuotta kohti. Uusia salaojia kaivetaan 5 000–8 000 hehtaaria vuodessa.
Tarkkaa arviota korjausvelan suuruudesta ei ole. Salaoja voi toimia satakin vuotta olosuhteista riippuen.
Uusinta- ja täydennysojitusten määrä on kuitenkin todettu liian vähäiseksi jo vuonna 2002 maa- ja metsätalousministeriön teettämässä salaojituksen tavoiteohjelmassa.
Vuoteen 2020 ulottuvan ohjelman tavoitteet eivät näytä toteutuvan.
Uudisojitusten vuositavoitteeksi asetettiin 15 000 hehtaaria. Uusinta- ja täydennysojituksen alle 10 000 hehtaarin vuosivauhti todettiin pitkällä tähtäimellä riittämättömäksi.
Pro Agria Etelä-Suomeen kuuluvan Etelä-Suomen Salaojakeskuksen toiminnanjohtajan Janne Pulkan mukaan peltojen kuivatuksesta huolehditaan tarpeeseen nähden vähän, koska liian harva tila panostaa täysipainoisesti viljelyyn ja pellon kuntoon.
Julkiset tuet eivät enää houkuttele ojittamaan. Pulkan mukaan salaojituksen investointiavustukset ovat jääneet 10 vuotta jälkeen nykyisestä hintatasosta.
Valtio tukee salaojitusta ja peruskuivatushankkeita maatilatalouden kehittämisrahaston varoista. Tukia haetaan elykeskuksista.
Salaojitus maksaa kerralla paljon, keskimäärin 3000–4000 euroa hehtaarilta. Hyötyä taas on vaikeampi mitata.
”Todellisuus tällä hetkellä on, että salaojituksesta ei saa kannattavaa lyhyellä aikavälillä”, Pulkka toteaa.
Salaojituksen tuotto tulee siitä, että peltotyöt päästään tekemään ajoissa, kun kuivatus toimii.
Jos traktorilla voidaan ajaa hyvissä olosuhteissa, maa ei tiivisty ja sadot pysyvät kunnollisina. Ravinteet pysyvät paremmin kasvien käytössä eivätkä valu hukkaan.
Pulkka korostaa, että salaojituksesta on selvää hyötyä.
Investoinnin pääomankin voi saada takaisin, sillä salaojituksen myötä pellon arvo nousee.
Salaojien toiminta heikkenee, elleivät peruskuivatusuomat vedä.
Peruskuivatusuomien kunnostushankkeet ovat erityisen vaativia. Laajoilla peltoalueilla voi olla monta erimielistä maanomistajaa.
Ojaremontissa pitää huomioida monia seikkoja kuten siltoja ja rumpuja, kalataloudellisia rakenteita, virkistyskäyttäjiä ja maisema-arvoja.
Nykyisin peruskuivatushankkeissa kiinnitetään huomiota luonnonmukaiseen vesirakentamiseen. Se tarkoittaa esimerkiksi ojien mutkittelua, syvyys- ja leveysvaihtelua sekä kasvillisuuden suosimista pientareilla.
Luonnonmukaisissa uomissa eroosio on vähäisempää ja eliöstö monimuotoisempaa kuin tavallisissa, mutta mutkittelevien ojien huolto ja kunnostus tulee kalliimmaksi kuin perinteisten, suorien ojien perkaus.
Pulkan mielestä vesiensuojelunkin kannalta olisi tärkeintä, että kuivatus ylipäätään pidetään kunnossa.
”Kaikkein huonointa vesiensuojelua on, kun vesi seisoo kesätulvissa pelloilla.”
Kipeimmin kunnostamista kaipaavat vanhat, eloperäisten maiden ojat. Esimerkiksi alavilla urpasavi- ja liejusavialueilla peltomaa on painunut ajan saatossa, ja ojat ovat jääneet liian lähelle nykyistä maanpinnan tasoa.
Näitä ojia pitäisi kunnostaa siten, että kunnollisesta kuivatuksesta huolimatta ojissa olisi kesälläkin vettä. Se ehkäisisi maan painumista edelleen.
Kesävesi saadaan pidettyä ojissa esimerkiksi rakentamalla pohjapatoja pääuomaan, johon oja laskee. Salaojakoneet ovat erikoiskalustoa, jolla ei voi tehdä muuta kuin salaojia.
Pulkka arvelee, että seuraavat viisi vuotta ovat ratkaisevia suurelle osalle salaojaurakoitsijoita. Jos salaojitus ei vilkastu, nykyisiä koneita ei uusita, eikä tekijöille löydy kaikkialla jatkajia.
”Silloin palvelun saatavuus vaikeutuu entisestään, mikä vaikuttaa myös kaikkiin muihin alalla toimijoihin.”
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
