Kasvinviljelijöiden yhdistys vaatii hallitukselta välittömiä toimia kriisin selättämiseksi
Suomen Kasvinviljelijät ry on jättänyt valtioneuvostolle ja pääministeri Petteri Orpolle vetoomuksen pikaisista toimenpiteistä kasvinviljelyn kriisin hoitamiseksi.
Kasvinviljelijät olivat koolla Somerolla parisen viikkoa sitten. Kyseessä oli jo toinen kriisikokous puoleen vuoteen. Kuva: Jaana KankaanpääVetoomuksessa todetaan, että maatalouden markkinat eivät toimi ja että kasvinviljelyn tuotantopanosten ja viljan hinnat tulevat saneltuina, eikä viljelijä pysty vaikuttamaan omilla toimillaan tilanteeseen.
Vetoomuksessa otetaan kantaa myös huoltovarmuuteen ja tukien maksuaikatauluun. Kun maatalouden tuet maksetaan vasta joulukuussa, moni viljelijä on vetoomuksessa kirjoitetun mukaan pakotettu myymään viljaa polkuhintaan ja tätä tilannetta viljanostajat käyttävät yhdistyksen mukaan häikäilemättömästi hyväksi.
Yhdistys toteaa myös, että maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahiin on yritetty useasti vedota tilanteen korjaamiseksi, mutta ministeriöistä ei ole tullut yhtään ehdotusta kriisin korjaamiseksi.
Suomen Kasvinviljelijät ry vetoaa tämänpäiväisessä julkilausumassaan, että kasvinviljelyn tilanne otetaan koko valtioneuvoston käsittelyyn välittömästi.
Vaadittavat toimenpiteet seuraavat kriisikokouksissa esiin nostettuja asioita:
1. Maatalouden kriisirahoitus. Ensi syksynä maksetaan kaikille tiloille tukiennakot 75 % kokonaistukimäärästä jo elokuussa.
2. Huoltovarmuuspaketti. Energiahintojen ja tuotantopanosten hinnannousun kompensoimiseksi maksetaan kasvinviljelytiloille lisätukea esimerkiksi kuivatuskorvauksena ja energiaveropalautuksena.
3. CAP-suunnitelmamuutos. Mahdolliset ympäristökorvauksen ja muiden toimien käyttämättömät CAP-varat siirretään vilja- ja valkuaiskasvien lisätueksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








