
Talovanhus herätettiin uuteen elämään
Kun Salon Halikossa asuvat Peppi ja Marko Laine ostivat naapurissa sijaitsevan Muntolan tilan, sen 200 vuotta vanha päärakennus oli huonossa kunnossa. Pitkään asumattomana ollut talo oli lahonnut ja vajonnut sieltä täältä. Laineet kuitenkin näkivät siinä piilevän kauneuden.Laineet päättivät ensialkuun ainakin pysäyttää rakennuksen ränsistymisen uusimalla katon.
”Tuumataan sen jälkeen lisää”, pariskunta ajatteli.
Kävi niin, että remontti vei mukanaan. Lopulta sitä teki neljä työmiestä kahden vuoden ajan.
Ensimmäinen vuosi meni purkamiseen. Työ tuntui välillä epätoivoiselta, kun purkutyön yhteydessä paljastui uusia ikäviä yllätyksiä.
Seuraava vuosi rakennettiin.
Vanhan kivijalan sisälle rakennettiin uusi. Talon alta kaivettiin massoittain maata ja kiviä, jotta saatiin aikaan tuulettuva rossipohja.
Hirsiä vaihdettiin paikoin puoleentoista metriin asti.
Talossa haluttiin säilyttää niin paljon vanhaa kuin mahdollista. Osa lattioista ja kynnyksistä aaltoilee jalan alla kotoisesti, edellisten sukupolvien kulutuksen pyöristämänä.
Ikkunat ovat kaikki vanhoilla paikoillaan. Karmeissakin on niin paljon vanhaa kuin mahdollista.
Huonekaluja on etsitty ullakoilta, varastoista ja vanhan tavaran liikkeistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

