Uudistunut laidunpankki tavoittelee lisää käyttäjiä
Verkossa toimiva maksuton Laidunpankki-palvelu on uudistunut.Nyt ilmoituksia laidunnukseen tarjottavista eläimistä ja alueista pääsee selaamaan helposti ilman rekisteröitymistä. Sitä vaaditaan vasta, kun haluaa jättää ilmoituksen.
Pankin ideana on, että laiduntavat eläimet löytävät uusia laidunmaita. Toisaalta rehevöityville laidunmaille voi pankista hakea hoitajia.
Käyttäjäystävällisyyden parantumisen toivotaan rohkaisevan eläinten ja laidunmaiden omistajia rohkeasti jättämään ilmoituksen.
”Ilmoitus ei vielä velvoita mihinkään. Eläimiä ei tarvitse lähteä kuljettamaan satojen kilometrien päähän”, kertoo maisemanhoidon neuvoja Riikka Söyrinki Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaisten piirikeskuksesta.
Tällä hetkellä pankissa on noin 50 laidunilmoitusta pääasiassa Keski-Suomesta ja Pirkanmaalta. Lisäksi laitumia on Pohjois-Pohjanmaalta, Pohjois-Karjalasta ja Kanta-Hämeestä.
Eläinilmoituksia on noin 15 nautatilalta ja saman verran lampaista. Hevosilmoituksia on pari.
Eläimistä ilmoitetaan pääasiassa Keski-Suomesta, Pirkanmaalta ja Varsinais-Suomesta.
Vaikka ilmoitukset painottuvat Länsi-ja Keski-Suomeen, toiveena on toiminnan laajeneminen koko maan kattavaksi, Söyrinki kertoo.
http://www.laidunpankki.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


