Kriisi tuo munantuottajat yhteen
”Kriisi on pahin pitkään aikaan. Tuottajahinnat ovat laskeneet ja uusia laskuja odotetaan keväälle. Osalla tiloista on jo maksuvaikeuksia”, toiminnanjohtaja Lea Lastikka Suomen siipikarjaliitosta sanoo.
Keskiviikon tilaisuudessa ei aiota muistella menneitä, vaan katsotaan tulevaan.
”Syyllisiä ei etsitä eikä vanhoja muistella. Historiaan emme pysty vaikuttamaan, mutta tulevaan voimme”, MTK:n kananmunavaliokunnan puheenjohtaja Pekka Saarinen sanoo.
Hän toivoo, että mahdollisimman moni tuottaja tulee paikalle ja ongelmiin pystytään hakemaan ratkaisuja yli pakkaamorajojen.
”Yksi asia meitä yhdistää. Se on maailman puhtain kananmuna. Puhtaalla ruualla on kansantaloudellinenkin merkitys. Suomessa ei tule ruuasta sairaaksi. Kyllä tälle viljelijöiden tekemälle työlle pitää saada sille kuuluva korvaus.”
Kananmunien tuotannon kannattavuuden heikkenemisen taustalla on muun muassa tuotannon kasvu viime vuonna. Myös kulutus lisääntyi, mutta tuotanto ylittää kotimaan kulutuksen.
Lastikka esittää muutosta kauppatapoihin. Tällä hetkellä kaupat kilpailuttavat huutokaupalla muutamaa isoa pakkaamoa, jotka myyvät valtavia määriä munia kerralla. Sopimukseen kaupan kanssa pääsee yleensä halvimmalla myyvä pakkaamo.
Tuottaja on ketjussa heikoin, koska hänelle hinta tulee annettuna ilman neuvotteluja.
”Meno on villiä. Pakkaamot vain ilmoittavat, että nyt lasketaan hintaa”, Lastikka kertoo.
Hän ehdottaa, että perustettaisiin pakkaamokohtaisia tuottajien neuvottelukuntia, jotka voisivat neuvotella pakkaamon kanssa myös tuottajahinnasta.
”Sopimuksia on kehitettävä ja niissä olisi huomioitava tuotannon kustannustaso.”
Hintatasoa kaupoissa ohjaavat kaupan omat merkit. Lastikka on havainnut, että nyt kauppa on myös alkanut käyttää kananmunia sisäänheittotuotteena myymällä niitä polkuhintaan.
Ruotsissa kananmunien tuotanto on hyvin samanlaista kuin Suomessa, mutta siellä hintataso on erilainen. Tuottajahinta on noin 1,50 euroa kilolta ja pakkaamon myyntihinta on tällä hetkellä 208 euroa sadalta kilolta.
Lastikka epäilee eron Suomen ja Ruotsin välillä johtuvan kauppatavoista.
Kananmunan vientihinnat Suomesta ovat alhaalla, mutta samaan aikaan kananmunajalosteita tuodaan ulkomailta Suomeen.
”Ylijäämätuotanto pitäisi saada jalosteisiin”, Lastikka toivoo.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

