”Hyvä tautitilanne ei ole itsestäänselvyys”
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston eläintautivalmiusharjoitus muistutti, miten hyvä eläintautitilanne Suomessa on.
”Pitää olla koko ajan varuillaan. Se ei ole itsestäänselvyys”, Johan Backlund sanoo.
Hän omistaa osuuden emakkosikalasta, joka toimi tautiharjoituksessa tilaesimerkkinä.
Sianlihantuottaja on huolissaan antibioottien käytöstä muissa EU-maissa. ”Muualla käytetään moninkertaisesti enemmän antibiootteja kuin Suomessa.”
Backlund haluaa tietää, kuka on vastuussa antibioottilihan aiheuttamista haitoista.
”MRSA on ongelma Tanskassa. Suuri osa tuontilihasta menee ravintoloihin, missä ei lihan alkuperää ilmoiteta.”
Backlundia närästää epäreilu kilpailuasema tuontilihan kanssa.
”Suomi on EU:n mallioppilas. Emme typistä sikojen häntiä, teemme tilaa eläimille kun käsketään ja kaiken hyvinvointimääräysten mukaan.”
EU:ssa työvoima ja tavara liikkuvat vapaasti.
”Tämä tarkoittaa sitä, että taistelemme bulkkilihan kanssa, vaikka tuotanto on aivan eri tasolla.”
Kotimaista ostetaan, jos se saadaan samaan hintaan.
Lihan hinnanjako saa tuottajan pyörittelemään päätään.
”Jos tuottajahinta olisi viisi senttiä korkeampi, se tarkoittaisi Suomen tuotannolla 10 miljoonaa euroa vuodessa lisää tuottajille. Jos tuottajahinta nousee viisi, niin kuluttajahinta nousee 50 senttiä. Sitä en ymmärrä.”
JUKKA LEHTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
