Lukijalta: Ennallistamisasetus on Suomeen sovellettuna järjetön

Ennallistettua suota. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen

EU:n ennallistamisasetuksen mukaan ennallistamistoimien tulisi kattaa 20 prosenttia jäsenmaiden maa‑ ja merialueiden kokonaismäärästä vuoteen 2030 mennessä. Se on Suomen oloissa kohtuuton. Kirjaimellisesti tulkittuna tämä tarkoittaisi, että lähes kaikki ihmisen käytössä oleva maa‑alue olisi ennallistettava.

Monissa muissa EU-maissa tilanne on päinvastainen. Esimerkiksi Hollannissa lähes koko maa on ihmisen muokkaamaa. 20 prosentin tavoite koskee vain pientä osaa jo valmiiksi intensiivisesti käytetystä maatalousmaasta.

Suomessa taas velvoitteet kohdistuvat muun muassa kuivatettuihin peltoihin, laajoihin ojitettuihin soihin ja talousmetsiin, koska ne luokitellaan ennallistamiskelpoisiksi — toisin kuin Keski- ja Etelä‑Euroopan peruuttamattomasti muuttuneet alueet.

Keski‑ ja Etelä-Euroopan maat ovat vuosisatojen ajan valjastaneet lähes jokaisen neliömetrin viinin, sitrushedelmien, kukkien ja öljykasvien viljelyyn sekä kaupunkien ja teollisuuden tarpeisiin. Nyt ne selviävät asetuksesta huomattavasti kevyemmin.

Jos EU olisi johdonmukainen, ennallistaminen aloitettaisiin Hollannin kuivatuista pelloista, Espanjan kasteluviljelmien aavikoitumisesta, Italian oliivitarhojen monokulttuureista ja Ranskan viinialueiden kemikaalikuormasta.

Suomi näyttää kantavan ennallistamisasetuksen raskaimman taakan.

Asetusta perustellaan hiilinieluilla, mutta niiden laskentamenetelmät ovat edelleen epävarmoja. Esimerkiksi suomalainen kangasmetsä ei voi olla merkittävä hiilinielu, koska metsämaan orgaaninen kerros on ohut ja suuri osa biomassasta on jo hajonnut metaaniksi. Hiili varastoituu todellisuudessa parhaiten pitkäikäisiin puurakenteisiin, kuten taloihin, ei metsään jätettyyn lahoavaan biomassaan. Silti asetuksen logiikka ohittaa tämän.

Laajemmin tarkasteltuna ennallistamisen perusajatus kaipaa päivitystä. Luonto ei ole pysyvä tila, johon voidaan palata, vaan jatkuvasti muuttuva järjestelmä. Siksi tavoitteena tulisi olla muutokseen sopeutuminen ja monimuotoisuuden vahvistaminen – ei menneisyyden tilojen mekaaninen jäljittely.

Kansallinen ennallistamissuunnitelma on parhaillaan lausuntokierroksella. Suomen tulisi jo nyt linjata, että ennallistamisasetusta tulkitaan ensisijaisesti kansallisten etujen, kuten huoltovarmuuden näkökulmasta, koska perustelut tälle ovat olemassa. EU-politiikassa joustoa löytyy: poliittiset kompromissit ovat arkipäivää Brysselissä, kuten Espanjan ja Unkarin EU‑rahoitusta koskevat ratkaisut osoittavat.

Antti Roine

tekniikan tohtori

Ulvila