Euroopassa maidon kova kysyntä ja tuottajahintojen nousu helpottavat kustannuskriisiä – Sikatilat edelleen suurissa vaikeuksissa
Puhtailla viljatiloilla lannoitteiden ja polttoaineiden hintojen nousu syö suurimman osan tuloista.
Moni sikatila taistelee olemassaolostaan, koska lihan tuottajahinta on pohjalukemissa. Kuva: Johannes TervoMaatalouden tuotantokustannukset ovat kaikissa EU-maissa hurjassa nousussa.
Huonoimmassa asemassa ovat sikatilat. Monet niistä taistelevat olemassaolostaan, koska lihan tuottajahinta on pohjalukemissa.
Viljan, vihannesten ja öljykasvien viljelijöillä tuottajahintojen nousu on kompensoinut osan lannoitteiden ja polttoaineiden hintarallista. Valoisin tilanne on maitotiloilla.
Typpilannoitteen hinta on saksalaisten maataloustuottajien mukaan yli kolminkertaistunut reiluun 900 euroon tonnilta viime vuoden alusta.
Taustalla on kaasun hinnan viisinkertaistuminen. Se nostaa suoraan tilojen kustannuksia. Lisäksi diesel on noin 40 prosenttia ja rehu yli 60 prosenttia kalliimpaa kuin vuosi sitten.
Vastaavia hintoja on kirjattu myös muissa EU-maissa. Italiassa ongelmia lisää maan pohjoisosia kurittanut kuivuus.
Saksan maataloustuottajien keskusjärjestön DBV:n mukaan lannoitteiden ja polttoaineiden hintojen nousu nostaa tuotantokustannuksia yli 30 prosenttia.
DBV:n puheenjohtaja Joachim Rukwied on korostanut, että viljan ja öljykasvien tuottajahintojen kehitys on antanut aihetta toiveikkuuteen.
Kustannusten ”räjähtäminen” syö kuitenkin valtaosan parantuneista tuotoista.
Kova vientikysyntä on siivittänyt maidon ja maitotuotteiden hintoja, mikä on heijastunut myös tuottajahintoihin. Se on ollut pelastus monille saksalaistiloille.
Joulukuussa Saksassa maksettiin maitolitrasta tuottajille reilut 40 senttiä.
Nyt pohjoissaksalainen Ammerland-meijeri kertoo maksavansa 43 senttiä litralta. Osa kilpailijoista maksaa jo enemmän.
Hinta voi markkina-asiantuntijoiden mukaan nousta kevään kuluessa yli 50 senttiin litralta. Maailmanlaajuinen kysyntä on kovaa, ja tuotantomäärät eivät ole vastanneet odotuksia.
Saksan tuottajajärjestö on varoittanut , että ruuan tuotanto voi korkeiden kustannusten vuoksi pudota 5–10 prosenttia. Tilojen on pakko vähentää lannoitteiden käyttöä ja tyytyä tuotannon ja tulojen supistumiseen.
Tuotannon hiipuminen tarkoittaa, että ruuan hinta nousee ja kiihdyttää inflaatiota, joka jo muutenkin on kovissa lukemissa erityisesti niissä EU-maissa, joissa kaasun osuus sähkön- ja lämmöntuotannossa on suuri.
Lue myös:
OP: Luotonanto ei ole kiristynyt – kustannuskriisi voi nopeuttaa maatalouden rakennemuutosta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
