Kauran vienti vetää hyvin
Helsingin myllyn viennistä valtaosa on kauratuotteita. Kauran jalostus aiotaan kaksinkertaistaa, kertoo Miska Kuusela. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoFazerin viime vuonna avaama kauramylly Lahdessa on lähtenyt käyntiin suunnitelmien mukaisesti.
”Myynti on kehittynyt tasaisesti ja jokainen kuukausi on ollut edellistä suurempi”, kertoo Fazer Myllyn johtaja Pekka Mäki-Reinikka.
Reilusti yli puolet myllyn jauhamista kaurahiutaleista menee vientiin. Mylly pystyy käyttämään vuodessa noin 4 000 hehtaarin kaurat.
Helsingin mylly investoi kauraan tänä vuonna lisää ja laajennuksen myötä tuotanto kaksinkertaistuu, kertoo toimitusjohtaja Miska Kuusela Helsingin myllystä.
Edellisen kerran Helsingin mylly laajensi Vaasassa kauramyllyään vuonna 2012.
Helsingin myllyn liikevaihdosta kolmannes tulee viennistä, ja viennistä valtaosa on kauratuotteita.
Laajennuksen jälkeen kauraa kuluu suunnitelmien mukaan noin 45 miljoonaa kiloa vuodessa.
”Viennistä on löytynyt hyvä kasvupolku ja se tukee myös kansantaloutta. Kaura on Suomelle luontainen vientituote”, Mäki-Reinikka sanoo.
”Suomessa viljankäyttö ei nykyisestä kasva, joten kasvu on haettava viennistä. Vienti lisää viljan kysyntää, mikä on viljelijöiden kannalta hyvä asia ja antaa mahdollisuuden lisätä viljelyaloja eli tuottaa enemmän.”
Vientiin hyviä viljoja ovat elintarvikekaura, laadukas leipävehnä ja mallasohra. Rehuviljojen viennissä Suomi ei sen sijaan pärjää, Mäki-Reinikka sanoo.
”Viljoissa Suomen mahdollisuudet ovat kaurassa. Suomi on maailmanmittakaavassakin iso huippulaatuisen kauran tuottaja, ja kauran kysyntä ja suosio ruokavalioissa on erittäin kovassa nosteessa”, Kuusela toteaa.
Myllärit kertovat kauraa olevan hyvin tarjolla, paitsi luomukauraa menisi enemmän kuin Suomesta saa.
”Luomukauralle kysyntää on enemmän kuin uskoimmekaan”, Mäki-Reinikka sanoo.
”Tavanomaista kauraa on myllykäyttöön riittävästi. Vain alle 10 prosenttia Suomessa tuotetusta kaurasta menee elintarvikekäyttöön, ja iso osa lopusta 90 prosentistakin olisi elintarvikekelpoista. Luomukaurasta on jatkuva pula, ollut jo monta vuotta. Sitä menisi paljon nykyistä enemmänkin”, Kuusela sanoo.
Tähän asti Fazer on käyttänyt vain kotimaista kauraa, mutta on mahdollista, että luomukauraa hankitaan tänä vuonna hiukan myös Baltiasta. Kotimaista luomukauraa ei Mäki-Reinikan mukaan todennäköisesti riitä tarpeeksi yllättävän suureen vientikysyntään.
Jos baltialaista kauraa hankitaan, sitä käytetään vain vientituotteisiin, Mäki-Reinikka sanoo.
Helsingin mylly on luomukauraa jo tuonut Virosta. Tuontikaurasta valmistetut tuotteet on myyty Euroopan ulkopuolelle.
”Toivomus viljelijöille on enemmän luomukauraa. Myös puhdaskauralle olisi kysyntää, ja puhdasluomukauralle olisi huutava tarve, jos sellaista joku tarjoaisi”, Kuusela sanoo.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
