Petovahinkoja vastaan kootaan jeesirinkiä vapaaehtoisista ‒ ”Jokainen on tervetullut riippumatta siitä, miten näihin asioihin suhtautuu”
Facebookiin luotu ryhmä pyrkii tuomaan yhteen petojen torjunnassa apua tarvitsevat kotieläintilat ja näille vapaaehtoista apua tarjoavat ihmiset.
Lammaspaimenlomat kiinnostavat monia, mutta jeesiringissä etsitään apua nimenomaan petouhan alla oleviin kohteisiin. Arkistokuva. Kuva: Pasi LeinoVapaaehtoiset tarjoavat kotieläintiloille apua eläinten vartioimiseen pedoilta. Auttamisen halu on herännyt susien etenkin lammastiloille aiheuttamista mittavista vahingoista, kerrotaan Laidunvahdit jeesiringin Facebook-ryhmän kuvauksessa.
Sivulla todetaan, että petoaidatkaan eivät ole täysin varma tapa vahinkojen ehkäisyyn, eivätkä laumanvartijakoirat sovellu kaikkialle. Hankalia kohteita ovat etenkin kaukana tilakeskuksesta sijaitsevat perinnebiotooppilaitumet.
Lukuisien eri laidunten vartiointi ihmisvoimin on karjanomistajille mahdotonta, eikä työntekijöiden palkkaaminen siihen yleensä ole taloudellisesti mahdollista.
Jeesiringin avaustekstissä kerrotaan, että esimerkiksi Sveitsissä on saatu hyviä kokemuksia vapaaehtoisista laidunvahdeista. Yhden tai useamman yön retken perinnebiottooppilaitumille kuvaillaan olevan mahdollisesti myös elämyksellinen luontokokemus sekä tilaisuus tutustua kotieläintilan arkeen samalla, kun se helpottaa tilan väen taakkaa.
Ryhmässä voi ilmaista halukkuutensa osallistua laitumen palkattomaan vartiointiin sekä kertoa ajankohdan ja alueen, jolla on valmis toimimaan. Eläinten omistajat voivat ilmoittaa ryhmässä kohteita, joille apua tarvitaan. Myös apua esimerkiksi petoaidan asentamiseen voi pyytää ja tarjota.
Sivulle on listattu myös ohjeet sekä laiduneläinten omistajille että laidunvahdeille.
Ryhmässä on 29.9.2023 noin 60 jäsentä. Toisaalla asiaa käsittelevässä Facebook-keskustelussa toimintaan on ilmoittautunut mukaan myös joitakin lammastiloja, jotka tarjoavat mahdollisuutta tulla kokeilemaan yövahdin tehtävää laitumella.
Tervetulleiksi mukaan ryhmään toivotetaan myös henkilöt, joilla on annettavana neuvoja, asiantuntemusta, tietoa tai kokemusta suurpedoista sekä niiden käyttäytymisestä, torjunnasta, karkottamisesta tai vahinkojen ennaltaehkäisystä.
Keskustelua susista, niiden suojelusta tai metsästyksestä ryhmässä ei ole tarkoitus käydä.
”Jokainen on tervetullut mukaan toimintaan riippumatta siitä, miten näihin asioihin suhtautuu. Haluamme vain löytää ratkaisuja susien, laiduneläinten ja laiduneläinten omistajien toimivaan rinnakkaiseloon”, ryhmän kuvauksessa todetaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






