Viljasato heikoin Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla
Hehtolitranpainot ovat monin paikoin jääneet alhaisiksi ja jyvät pieniksi.Syysviljojen puinnit alkavat olla loppusuoralla. Kevätviljojen sato valmistuu vauhdilla, ja niiden korjuu käynnistyy laajemmin tämän viikon loppupuolella, Vilja-alan yhteistyöryhmä Vyr toteaa katsauksessaan.
Pisimmälle puinnit ovat edenneet Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa.
Alueesta riippuen viljasato jää neljänneksen tai jopa puolet tavanomaista pienemmäksi.
Kuten sademäärien perusteella on arvioitukin, tilanne näyttää Vyrin mukaan olevan heikoin Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.
Uudellamaalla kevätviljojen satoihin tulee 40–50 prosentin pudotus tavanomaisesta. Sadot ovat Vyrin mukaan yhtä heikkoja tai jopa heikompia kuin on odotettu.
Syysviljoilla laatu on hyvä, mutta kevätviljoilla hehtolitranpainot ovat jääneet alhaisiksi.
Itä-Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa sadot ovat olleet keskimäärin 40 prosenttia alempia kuin normaalisti. Kaurassa hehtolitranpaino on alhainen, mutta vehnät ja ohrat ovat normaalipainoisia.
Varsinais-Suomessa on puitu vasta helteen pakkotuleennuttamia kasvustoja. Kasvustojen epätasaisuus lykkää korjuuta.
Sato jää paikoin 50 tai jopa 75 prosenttia normaalia pienemmäksi. Jyvät ovat pieniä ja kaurat kevyitä.
Joukossa on kuitenkin myös pelättyä parempia satoja. Vyrin mukaan "toivoa on siitä, että Varsinais-Suomen lohduton satoennuste hieman kohenisi".
Satakunnassa sato valmistuu pikavauhtia ja jää 35–40 prosenttia tavanomaista heikommaksi.
Kymenlaaksossa ohrista ja kauroista on puitu aikaisia, pakkotuleentuneita kasvustoja. Ensimmäiset tuorevastaanotetut kaurat ovat olleet kevyitä. Laadun odotetaan vaihtelevan laajalti.
Etelä-Karjalassa puinnit ovat vasta aluillaan. Lähinnä on korjattu helteen paahtamia härkäpapuja ja kevätviljoja. Viljoista on paikoin saatu vain kolmasosa normaalista, papusadot ovat olleet jopa vain muutamia satoja kiloja.
Etelä-Pohjanmaalla on kovilla mailla saatu 35 prosenttia tavanomaista heikompia satoja. Hehtolitranpainot ovat olleet tyydyttäviä, mutta jyväkoko on jäänyt pieneksi.
Keski-Pohjanmaalla pelättiin normaalia pienempiä satoja ja niitä on myös saatu.
Pohjanmaalla sadot jäävät neljänneksen normaalivuodesta, vaikka paikoin on saatu odotukset ylittäneitä keskisatoja.
Rannikko-Pohjanmaalla sadot ovat viidenneksen tavanomaista heikompia.
Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa ensimmäisten puitujen ohraerien jyväkoko on pieni ja hehtolitranpainot vaihtelevat. Kaurassa hehtopainot jäävät normaalia alemmiksi. Alueen sisäiset erot ovat suuria.
Keski-Suomessa sato jää 20–30 prosenttia normaalista. Jyvät ovat pieniä.
Pohjois-Karjalassa sato jää kolmanneksen normaalista. Hehtolitranpaino on ohralla normaali ja kaura on kevyttä.
Myös Pohjois-Savossa satomäärä jää 30 prosenttia tavanomaista pienemmäksi. Hehtolitranpainot ovat osin alhaisia ja jyväkoko pieni.
Puintikosteudet ovat tänä vuonna olleet alhaisia, joten kuivatuskustannuksissa säästetään.
Syysviljoja ja -öljykasveja on jo kylvetty monin paikoin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

