Tukes tutkii Loimaan mehiläiskuolemat
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes ryhtyy selvittämään, ovatko Loimaalla havaitut mehiläiskuolemat johtuneet kasvinsuojeluaineista.
Viranomaisten mukaan Loimaan mehiläiskuolemille voi olla useita syitä. Tähän asti syyksi on arveltu kasvinsuojeluaineita. Kuva: Saara OlkkonenTukes sai heinäkuun alussa ilmoituksen Loimaan Kojonkulmalla tapahtuneista mehiläiskuolemista. Mehiläiskuolemia oli havaittu kolmen eri mehiläistarhaajan noin 50 pesällä.
Yhdeksi syyksi epäillään viljapellolla käytettyjä kasvinsuojeluaineita.
Koska Tukes vastaa Suomessa kasvinsuojeluaineiden hyväksynnästä ja rekisteröinneistä sekä käyttöturvallisuudesta, se ryhtyy nyt selvittämään kasvinsuojeluaineiden käytön ja mehiläiskuolemien mahdollista yhteyttä.
Yhteys pyritään selvittämään laboratoriotutkimuksin, joissa etsitään mehiläisistä mahdollisia jäämiä kasvinsuojeluaineista.
Tukesin apuna selvitystyössä on Varsinais-Suomen elykeskus.
Tukes muistuttaa, etteivät mehiläiskuolemat välttämättä johdu kasvinsuojeluaineista. Syynä voivat olla myös monet muut tekijät, esimerkiksi kylmä kesä tai mehiläisyhteiskunnan vahvuus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


