KSML: Lunttila mukana miljoonakanteessa vanhan jauhatussopimuksen vuoksi
Joukko äänekoskelaisia tilallisia on haastanut Metsä Boardin oikeuteen
Tommi Lunttilan mielestä sopimuksen yksipuolinen lakkauttaminen oli kohtuutonta. Kuva: Jaana KankaanpääKeskisuomalainen kertoo, että Keski-Suomen käräjäoikeudessa käsitellään tänään poikkeuksellista pitkälle historiaan ulottuvaa Äänekosken Mämmen myllyyn nivoutuvaa sopimusriitaa.
Yksi kanteen nostajista on MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila. KSML:n mukaan 15 äänekoskelaista tilallista vaatii kanteessaan käräjäoikeutta vahvistamaan, että kartonkia tuottavalla Metsä Board Oy:llä on velvollisuus ylläpitää voimassa vuonna 1895 tehtyihin kiinteistökauppoihin perustuvat jauhatussopimukset.
Käytännössä tämä tarkoittaa vaatimusta käynnistää vuonna 2011 suljettu mylly uudelleen. Toissijaisesti kantajat vaativat yhteensä yli 5,6 miljoonan euron vahingonkorvausta sopimuksen yksipuolisesta lakkauttamisesta.
Metsä Board Oyj on tarjonnut tilallisille korvauksia, Lunttilalle tarjottiin vahingoista 396 euroa. Hän kieltäytyi.
"Sopimus purettiin yksipuolisesti kysymättä mitään niiltä, joilla ilmainen jauhatusoikeus on ja ilmoitettiin kylmästi, että mylly on kiinni. Pieni kertakorvaus ainaisesta sopimuksesta, jonka merkitys on tiloille isokin, ei minusta ole reilua", KSML:n haastattelema Lunttila kertoi.
Lunttila ei ole lehden mukaan käyttänyt jauhatusoikeuttaan viime vuosina, mutta suunnitteli oikeuden käyttämistä uudestaan.
KSML:n uutinen kanteesta yleensä ja
Lunttilan haastattelu aiheesta
Muokattu otsikkoa lyhyemmäksi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
