MT kysyi Valiolta koronavirukselta suojaavasta ternimaitosumutteesta: "Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta"
Tutkimuksia ternimaidon vaikutuksista vastustuskykyyn on tehty paljon, Valion asiantuntijat kertovat.
BioBlock-tuotenimen alla myytävän sumutteen on määrä tulla Viron apteekkeihin ensi viikolla. Kuvassa koe-erä. Kuva: BioBlockPandemian koettelemassa Virossa on kehitetty nenäsumute, jonka on kerrottu antavan tehokkaan – joskin väliaikaisen – suojan koronavirukselta. Sumute on valmistettu lehmien ternimaidosta eristetyistä vasta-aineista.
Tiine lehmä altistetaan koronaviruksen piikkiproteiinille, mikä käynnistää vasta-aineiden tuotannon sairastuttamatta eläintä.
BioBlock-nimellä myytävän sumutteen on määrä tulla virolaisiin apteekkeihin ensi viikolla, kertoo professori ja biolääketieteen tutkija Mart Ustav.
Sumutteen on lisäksi kerrottu tepsivän eri virustyyppeihin, kuten koronaviruksen Etelä-Afrikasta ja Britanniasta tulleisiin muunnoksiin.
Sumutetta myydään käytettäväksi maskin alla esimerkiksi töissä, tapahtumissa ja julkisessa liikenteessä. Sumute ei korvaa rokotetta, vaan toimii maskinkaltaisena keinona hidastaa viruksen leviämistä.
MT kysyi Valiolta, mitä ajatuksia ternimaidosta valmistettu, koronavirukselta suojaava sumute herättää.
Kysymyksiin vastasivat sähköpostitse Valion tuotekehitysjohtaja Tiina Hämäläinen ja Valion vastaava tutkija Anu Turpeinen.
"Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta sovellukselta, sen tarkemmin emme osaa arvioida mahdollisuuksia tai haasteita", Valiolta todetaan.
Tutkimuksia ternimaidon vaikutuksista vastustuskykyyn on tehty paljon, asiantuntijat sanovat.
Edullisia vaikutuksia on todettu Valion asiantuntijoiden mukaan sekä hengitystie- että ruoansulatuskanavan infektioiden estämisessä ja hoitamisessa. Vaikutuksia on todettu erityisesti hyperimmunisoidulla ternimaidolla.
Ternimaito sisältää myös itsessään vastustuskykyyn vaikuttavia yhdisteitä, kuten laktoferriiniä ja immunoglobuliineja. Ne voivat auttaa elimistön puolustusjärjestelmän soluja havaitsemaan ja tuhoamaan taudinaiheuttajat.
Valiolla ei ole nenäsumutteeseen rinnastettavia ja kaupallistettuja, ternimaitoon perustuvia keksintöjä.
"Seuraamme kaikkea maitoon liittyvää tutkimusta ja kehitystä aktiivisesti."
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

