Ukkoset eivät tiettävästi lakoonnuttaneet viljoja
Viikonvaihteessa ja maanantaina läntisen Suomen yli pyyhkäisseet ukkosrintamat eivät tämänhetkisen tiedon mukaan ole lakoonnuttaneet viljoja laajasti.Kovista ukkoskuuroista huolimatta viljakasvustot ovat pysyneet Suomen länsiosissa pääosin pystyssä. Pahoja lakopaikkoja ei MT:n tähän mennessä saamien tietojen mukaan ole havaittu.
MT kysyi paikallista tilannetta tuntevilta MTK:n toiminnanjohtajilta, miten viime päivien sateet ovat heidän alueellaan kasvustoihin vaikuttaneet. Yhdenkään kyselyyn vastanneen toiminnanjohtajan mukaan heidän alueeltaan ei ole tullut tietoon vakavaa lakoontumista.
”Ohrakasvustoissa on lakoutumista jonkin verran, mutta toistaiseksi ei ole mitään pahempaa”, kertoo Markku Pärssinen Satakunnasta.
Hänen kotitilallaan Sastamalassa satoi maanantain vastaisena yönä 12 milliä ja sunnuntain vastaisena kolme milliä.
Keski-Pohjanmaallakaan sateet eivät ole olleet poikkeuksellisen rankkoja, kertoo Jouni Jyrinki .
Aikaisempien sateiden vuoksi pellot ovat kuitenkin jo niin märkiä, että satovahinkoilmoituksia tehdään tiuhaan tahtiin.
Itä-Suomessa viikonloppu ei poikennut muusta kesästä.
”Vettä on tullut niin perusteellisesti koko kesän, ettei siinä yksiviikonloppu erotu joukosta” toteaa Vilho Pasanen Pohjois-Karjalasta.
Erittäin vaikeasta märkyystilanteesta kertoo myös Juhani Savolainen Pohjois-Savosta.
”Koko kesä on ollut ihan kauhea ja poikkeuksellinen. On vieläkin tiloja, jotka eivät vielä ole märkyyden takia pystyneet korjaamaan ensimmäistä nurmisatoa. Myös kasvinsuojelutoimia on tekemättä lähes jokaisella tilalla.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


