Maailman suurin jääkupoli nousee Juukaan
Maailman suurimman jääkupolin jäädytystyöt aloitettiin Juuassa Pohjois-Karjalassa perjantaina. Kupolin halkaisija on 30 metriä ja korkeus 10 metriä. Aiempi ennätys on 25 metrin halkaisijan kupoli Japanin Hokkaidossa.Hollantilaisen Eindhovenin teknillisen yliopiston tutkimushankkeessa testataan sahanpurulla vahvistetun jään eli pykriitin käyttöä rakentamisessa.
Hankkeeseen osallistuu noin 60 hollantilaista. Rakennelman on määrä valmistua ensi viikon lauantaihin mennessä.
Vapaaehtoisista ja alan opiskelijoista koostuva ryhmä on odottanut vuodenvaihteesta lähtien, että lämpötila putoaisi reilusti nollan alapuolelle. Nyt sääennusteet lupaavat Juukaan pitkää pakkasjaksoa.
Kupoli rakennetaan kerrostekniikalla, jossa apuna käytetään ilmapalloa muottina. Sen päälle lingotaan ohut kerros lunta ja sen päälle pykriittiä, sahanpuru-vesiseosta, joka imeytyy lumeen. Kerroksen jäädyttyä prosessia toistetaan niin kauan, että seinä on noin puolen metrin paksuinen.
Pykriitti toimii
Kupolin ympärille tehdään seinät pykriitistä neljän metrin korkeudelle asti. Sen yläpuolinen osa on puhdasta jäätä. Pystyttämiseen ja muotin täyttämiseen ilmalla kului aikaa noin kolme tuntia.
Pykriitin ruiskuttaminen aloitettiin myös vieressä olevan pienemmän kupolin päälle. Sen halkaisija on 11 metriä. Sen alareunaan oli jo aiemmin tehty perustus lumesta. Koska luonnonlunta ei ole tarpeeksi, alettiin samaan aikaan tehdä lunta lumitykillä.
Toivomme, että perjantai-iltana lunta on saatu tehtyä niin paljon, että voimme rakentaa siitä perustuksen myös suuren kupolin ympärille. Sen jälkeen voidaan aloittaa pykriitin ruiskuttaminen myös suuren kupolin ympärille, kertoo hanketta vetävä apulaisprofessori Arno Pronk .
Kuuden hengen ruiskuryhmä työskentelee kolmen tunnin vuoroissa kellon ympäri.
Pykriitin ruiskuttaminen on myös tutkimushankkeen kokeellinen osio, koska sitä ei ole koskaan aikaisemmin käytetty rakentamiseen. Pienempään kupoliin ruiskutetut kerrokset ovat jo nyt osoittaneet, että pykriitti toimii. Se on kovempaa ja lujempaa kuin jää, Pronk kertoo.
Web-kamerasta voi seurata kupolin valmistumista
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

