Lantmännen ja Ilmatieteen laitos kehittävät viljelymenetelmiä hiilen sitomiseksi maaperään

Ilmatietaan laitoksella kesätöissä olevan Veronika Meriläinen asettaa kannen tiiviisti pleksikuution päälle ennen hiilidioksidimittauksen alkamista.  Kuva: Carolina Husu

Veronika Meriläinen asettaa läpinäkyvästä pleksistä tehdyn kuution tarkasti paikoilleen peltoon painetun matalan kauluksen päälle. Kuution sisältä ilmaa imetään kannettavaan mittalaitteeseen. Pieni puhallin sekoittaa laatikon sisällä olevan ilman ”tasaiseksi”. Meneillään on hiilidioksidimittaus hauholaisella kaurapellolla.

Kesken kaiken pilvenhattara lipuu auringon eteen. Meriläinen joutuu aloittamaan mittauksen alusta, koska valo-olojen on oltava mittauksen ajan samanlaiset. Valo vaikuttaa pellon kasvien yhteyttämiseen, jonka tuloksena pellon kasvillisuuteen ja maaperään sitoutuu hiilidioksidia.

Meriläisen kesätyöhön Ilmatieteen laitoksella kuuluu hiilidioksidin sitoutumisen ja päästöjen mittaaminen mittauspisteiltä Hämeenlinnan Hauholla sijaitsevalla Lantmännen Agron koetilalla.

Mittaukset ovat osa kolmivuotista Lantmännenin ja Ilmatieteen laitoksen tutkimusyhteistyötä, jossa selvitetään, millä viljelymenetelmillä hiiltä voidaan sitoa maaperään mahdollisimman tehokkaasti.

Ilmatieteenlaitoksen tieteellinen johtaja Jari Liski auttaa Veronika Meriläistä peittämään mittauskuution harsolla. Hämärssä maanpäälliset kasvit vähentävät yhteyttämistään mutta pellon mikrobisto hengittää edelleen.  Kuva: Carolina Husu

Tutkimus laajenee Hauhon lisäksi viidelle viljatilalle eri puolilla Suomea. Ensimmäisiä tuloksia Hauholta on odotettavissa kuluvan vuoden lopulla.

Aivan vastaavaa tutkimusta ei tehdä Pohjoismaissa ja kansainvälisestikin aiheesta on vain vähän tietoa, Ilmatieteen laitos ja Lantmännen kertovat. Tietoa kaivataan kipeästi, sillä hiilen sitominen maaperään on yksi keino poistaa hiilidioksidia ilmakehästä ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi.

”Tavoitteena on saada aikaan yleisesti sovellettava ja kustannustehokas menetelmä pellon hiilitaseen laskemiseksi”, selittää Ilmatieteen laitoksen tieteellinen johtaja Jari Liski.

Luotettavia tutkimustuloksia tarvitaan myös erilaisten laskentamallien kalibroimiseen, Liski toteaa. Hataraan tietoon pohjautuvat mallit tuottaisivat epätäsmällistä tietoa.

Liskin mukaan Ilmatieteen laitos tekee paljon hiilitutkimusta, mutta aikaisemmin ei ole ollut tutkimusta viljanviljelyyn liittyen.

Viimeisen mittauksen ajaksi Veronika Meriläinen laittaa pleksikuution päälle pimentävän hupun.  Kuva: Carolina Husu

MT:n vieraillessa Hauholla Meriläinen teki mittauksia kaurakoeruuduilla. Viidestä koeruudusta yhdellä kasvaa pelkkää kauraa. Neljässä ruudussa on lisäksi aluskasvina joko sinimailasta, italianraiheinää, nurminataa tai seos, jossa on veriapilaa, syysrapsia sekä sinimailasta.

Kullakin pisteellä mittauksia tehdään kahden viikon välein. Yhdellä pisteellä tehdään kerrallaan viisi mittausta. Ensimmäisen mittauksen jälkeen kuutio peitetään harsolla, joka on kerta keralta tiheämpi. Viimeisen mittauksen ajaksi kuution päälle laitetaan pimentävä huppu.

Mittauksilla saadaan tietoa siitä, kuinka paljon hiilidioksidia syntyy, kun erilaissa valo-oloissa maanpäälliset kasvit vähentävät yhteyttämistään mutta pellon mikrobisto hengittää edelleen ja hajottaa orgaanista ainesta eli tuottaa hiilidioksia, Liski selittää. Mittauksia jatkeaan kaurankorjuun jälkeen, jotta saadaan selville aluskasvien vaikutus hiilidioksidin määrään.

Veriapila on yksi kaurakoeruutujen aluskasveista.  Kuva: Carolina Husu

Vaikka hanketta rahoittavat Lantmännenin tutkimussäätiö sekä Lantmännenin neljä Suomen yhtiötä, Ilmatieteen laitos tekee tutkimusta akateemisten kriteereiden ja avoimen tieteentekemisen periaatteita noudattaen, Liski korostaa.

Ilmatieteen laitoksen mittaukset ja laskentamenetelmät ovat tulevaisuudessa kaikkien käytettävissä, tosin Lantmännen saa tutkimustulokset ensin.

Lantmännenin tavoitteena on käyttää tietoja vuonna 2021 käynnistämänsä Ilmasto & Luonto -viljelyohjelman hiilensidontatoimien ilmastovaikutusten todentamiseen. Ohjelmassa on mukana 95 sopimusviljelijää ja heidän kauttaa tutkimustietoa on mahdollista viedä käytäntöön, kertoo Lantmännenin brändi- ja viestintäjohtaja Mari Dunderfelt.

Tutkimuskoordinaattori Layla Höckerstedt, tieteellinen johtaja Jari Liski ja vanhempi tutkija Hermanni Aaltonen Ilmatieteen laitokselta seuraavat tabletilta mittalaitteen tuottamaan tietoa hiilidioksidin virtauksesta pellon ja ilmakehän välillä Kuva: Carolina Husu

Jatkamme matkaa kaurapellolla seisovan ”härvelin” luokse. Se mittaa jatkuvasti hiilidioksidin virtausta pellon ja ilmakehän välillä eli sitä, sitooko vai päästääkö peltoa hiilidioksidia.

Tuloksia laskettaessa hyödynnetään Sentel-satelliitin tekemiä havaintoja. Tulokset ovat vapaasti katsottavissa lähes reaaliajassa Pelto-observatorio-palvelussa (peltoobservatorio.fi).

Hauholla sijaitseva laite toimii verkkovirralla. Tänä keväänä yhdelle tutkimuksessa mukana olevista tiloista pellolle vietiin aurinkopaneeleilla toimiva laitteisto. Helposti paikasta toiseen siirrettävästä laitteistosta voisi tulevaisuudessa tulla sellainen, jota yksittäiset tilat voisivat hyödyntää, Liski pohtii.