Ruokapalkalla ahertavat talkoolaiset hoitavat arvokasta Myllyojan notkon perinnebiotooppia – laiduntaminen toi kevätesikot ja kottaraiset takaisin

Mitä kuuluu ja kuka käskee? Arvojärjestys pitää selvittää ennen kuin aloitetaan Myllyojan notkon perinnebiotoopin hoitaminen. Kuva: Kari Salonen

Kevätesikko on esimerkki kasvista, joka on hyötynyt nautojen laiduntamisesta. Kuva: Kari Salonen

Vesakko meinasi ottaa niskalenkin Salossa sijaitsevasta Myllyojan notkosta. Kiitos nelijalkaisten tehopakkauksien arvokas perinnebiotooppi on nyt hyvässä hoidossa.

Notkon jyrkillä rinteillä laiduntavien nautojen sorkat ovat talloneet ja suut jauhaneet liian reheväksi päässyttä kasvustoa erittäin tehokkaasti.

Karhunputki- ja nokkosviidakon sijaan rinteillä kasvaa jälleen kevätesikoita, sikoangervoita ja nurmilaukkaa, kertoo Eija Hagelberg Perinnemaisemayhdistyksestä.

Myös muun muassa kottaraiset ja monet perhoset ovat palanneet Myllyojan laidunalueelle, Hagelberg iloitsee.

Myllyojan notko on maakunnallisesti ja maisemallisesti arvokas, noin 15 hehtaarin suuruinen laidunkokonaisuus, jossa esiintyy useita harvinaisia kasvi- ja eläinlajeja.

Notko kuten muutkin perinnebiotoopit ovat maamme uhanalaisimpia luontotyyppejä. Ne ovat perinteisten maankäyttötapojen, pääasiassa niiton, laidunnuksen ja lehdestyksen muovaamia ja ylläpitämiä alueita.

Nyt niitä uhkaa umpeenkasvaminen, koska karja laiduntaa ja rehu tuotetaan viljellyillä nurmilla.

Myllyojan alueen laiduntaminen päättyi 1970-luvun lopulla, Hagelberg kertoo.

Paimiolaisen Heli Rosvallin karja on hoitanut aluetta muutaman kesän ajan. Aikaisemmin oli lampaita, mutta naudat ovat Hagelbergin mukaan tehokkaampia.

Neljäsosa Suomen uhanalaisista eliölajeista on riippuvaisia perinnebiotoopeista, joita ovat kedot, erilaiset niityt, hakamaat ja metsälaitumet.