Karvian kunnalle tunnustus sähköisestä viestinnästä
Karvian kunta on saanut Viestintäviraston myöntämän tunnustuksen huippunopean laajakaistan edistämisestä ja tehokkaasta toteutuksesta kunnan alueella.Tunnustus jaettiin nyt ensimmäisen kerran. Viestintävirasto päätti 10-vuotisjuhlansa kunniaksi palkita tahon, joka on maassamme esimerkillisesti edistänyt sähköisen viestinnän kehittymistä.
Tunnustus myönnettiin Helsingissä pidetyssä juhlaseminaarissa tiistaina 13.12. Palkinto on tarkoitus myöntää vuosittain.
Karvialla laajakaistaverkkoa hyödynnetään kuntalaisten sähköisessä asioinnissa, tv-lähetysten vastaanotossa ja koulujen verkko-opiskelussa. Kuntalaisilla on käytössään toimivat internetyhteydet.
Laajakaista leviäminen Karvian kuntaan liittyy valtakunnalliseen niin sanottuun Laajakaista 2015 -hankkeeseen.
Hallituksen joulukuussa 2008 tekemän periaatepäätöksen mukaan kaikkien vakinaisten asuntojen sekä yritysten ja julkishallinnon vakinaisten toimipaikkojen tulisi vuoden 2015 loppuun mennessä olla enintään kahden kilometrin päässä sellaisesta viestintäverkosta, josta voidaan tarjota niille nopeudeltaan vähintään 100 Mbit/s laajakaistaliittymiä.
Tarkoitus on, että teleyritykset rakentaisivat huippunopeat yhteydet taajama-alueille markkinaehtoisesti. Tällöin saavutettaisiin noin 95 prosentin väestöpeitto. Laajakaista 2015 -hankkeen tavoite kattaa kuitenkin yli 99 prosenttia väestöstä. Taajama-alueiden ulkopuolella operaattoreilla on mahdollista hakea valtiolta tukea verkkojen rakentamiseen.
http://www.ficora.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
