Muista arvostaa periferiaa, sillä sen menetys voi tappaa luovuuden
Se, että ihmiset ovat kasvaneet erilaisissa fyysisissä tai kulttuurillisissa ympäristöissä, on rikkaus, joka Suomessa hupenee uhkaavasti.
Kotiseudulla on aina vaikutuksensa ihmiseen. Kuva: Timo HeikkalaSaanko tulla kuuntelemaan, kun haastat karjalaa? Näin kuulemma eräs suomalainen tunnettu näyttelijä kysyi suulaalta karjalaismieheltä vuosia sitten Tallinnassa. Näyttelijän oma suku oli samalta suunnalta, ja tuttu murre viehätti häntä suuresti.
Kuuluisuus tarjosi elämyksestä vastineeksi murteenpuhujalle koko illan, koska kuuli kotimurrettaan enää niin harvoin. Lopputulemana reissumies myöhästyi laivasta, mutta erityinen ilta jäi varmasti molempien mieliin.
Tapahtuneesta on jo vuosia, mutta sama voisi varmaan sattua myös nykyaikana. Kun yhä suurempi osa väestöstä asuu pääkaupunkiseudulla, yhä harvempi on kohta enää kotoisin muualta Suomesta.
Monen vaikkapa Helsingin Kalliossa nykyisin asuvan synnyinpaikka on jossakin muussa maakunnassa. Väki on tullut Savosta, Hämeestä ja Pohjanmaalta, tuoden häivähdyksen kotiseutua mukanaan. Mutta seuraavat sukupolvet syntyvät jo helsinkiläisiksi. Murteiden puhuminen ja monet muut liitokset maakuntiin hälvenevät lähes väistämättä.
Kotiseudulla on aina vaikutuksensa ihmiseen. Vaikka omaa synnyinseutua tai kasvuympäristöään ei rakastaisi, sen murteen unohtaisi ja tietoisista tavoista koittaisi luopua, jotain jää mukaan. Se, että ihmiset ovat kasvaneet erilaisissa fyysisissä tai kulttuurillisissa ympäristöissä, on rikkaus, joka Suomessa hupenee uhkaavasti.
Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että asuttu rajaseutu on turvallisuuskysymys, kuten onkin. Sen lisäksi itärajan seutu sekä muut maan syrjäisemmät kolkat ovat elintärkeitä myös toisesta hyvin tärkeästä näkökulmasta.
Pohjanmaan lakeuksilla varttunut näyttelijä Hannu-Pekka Björkman on todennut, että periferia, jonka voisi suomentaa syrjäseuduksi, on kulttuurin elinehto. Hänen mukaansa se voi olla joko fyysinen alue tai mielentila. Olennaista on, että on tilaa.
Lasten kohdalla periferian merkitys näkyy hyvin selvästi: mielikuvitus toimii parhaiten, kun on riittävän tylsää, eli mielessä on tilaa. Siksi sopiva tylsyys on välillä tarpeen.
Periferian arvon ovat tunteneet suomalaiset taiteilijat jo ammoin vetäytyessään säveltämään, maalaamaan ja kirjoittamaan esimerkiksi Pielisen rannoille Pohjois-Karjalaan.
Luovuus synnyttää myös muuta kuin taidetta. Sattumaa tuskin on esimerkiksi se, että MT:n sivuilla vuosien varrella esitellyistä keksijöistä suhteellisen moni tuntui tulevan syvältä maaseudulta.
Pelkkää luovaa hissuttelua maalla asuminen ei kuitenkaan ole. Sen varmaan tietää jokainen, joka on kokeillut. Luovuus synnyttää myös muuta kuin taidetta.
Sattumaa tuskin on esimerkiksi se, että MT:n sivuilla vuosien varrella esitellyistä keksijöistä suhteellisen moni tuntui tulevan syvältä maaseudulta. Tarpeeksi kaukana erinäisistä palveluista asioihin on välillä pakko keksiä ratkaisuja, jotka saattavat olla hyvinkin luovia.
Arkisemmin sitä kutsutaan maalaisjärjen käytöksi ja se voi parhaimmillaan poikia loistavia liikeideoita. Iisalmessa asuva Genelecin toimitusjohtaja Siamäk Naghian totesi valtakunnallisessa Maaseutuparlamentissa syyskuussa, että hän haluaa asua Suomessa ja maaseudulla, koska ”henkinen tila ja hidas ajattelu on kehittymisen edellytys”.
Periferiaa siis tarvitaan. Sen ei saa antaa kuolla, sillä mukana saattaisi menehtyä paljon enemmän kuin osa meistä ymmärtää.
Kolumnin kirjoittaja on Suomalaisen Maaseudun tuottaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
