Miten kellojen kilinä vaikuttaa alppilehmiin? Näin asiantuntija vastaa
Asiantuntija muistuttaa, että kyseessä ovat vanhat perinteet, joita on vaikea muuttaa.
Vaikka lehmänkellot ovat osa vanhaa perinnettä, Hänninen uskoo, että osasta kelloja on ihan oikeaa hyötyäkin.Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja Katja Lamminen kuvasi videon alppilehmistä Italian Alta Badiassa aiemmin tällä viikolla. Lamminen kertoo, että lehmänkellojen kilinä kuuluu yllättävän kauas. Lisäksi ääni on voimakas.
Lammisen mielestä lehmänkellojen kilinä on eksoottisen ja hauskan kuuloista, mutta samalla kilinä sai hänet pohtimaan, kyllästyttääkö kellojaan kantavia lehmiä kuunnella kellojen kilinää päivästä toiseen.
Helsingin yliopiston kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osaston kliininen opettaja Laura Hänninen kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että alppilehmien kellojen käyttöä on jonkin verran tutkittu.
"Selvästi osa niistä kelloista on liian kovaäänisiä lehmien mielestä", hän sanoo.
Hänninen muistuttaa, että kyseessä ovat vanhat perinteet, joita on vaikea muuttaa.
Asiantuntija kertoo, että lehmä kuulee yhtä matalia ääniä kuin ihmiset. Sen sijaan lehmät erottavat hieman ihmistä korkeampia ääniä.
"Lehmät ainakin reagoivat hiljaisempiin ääniin niin, että ne olisivat kovempia, ainakin silloin, jos ne ovat yllättäviä", Hänninen sanoo.
Kliininen opettaja korostaa kuitenkin, että lehmä sopeutuu hyvin kaikenlaisiin tilanteisiin.
"Samalla tavalla kuin ihminen oppii elämään äänisaasteen keskellä, lehmäkin oppii", hän kertoo.
Sen sijaan liian kovaääniset lehmänkellot häiritsevät asiantuntijan mukaan lehmien käyttäytymistä. Hyvin kovaääniset lehmänkellot vähentävät lehmien makuuaikaa ja märehtimistä. Lisäksi painavat kellot vähentävät lehmien laidunnusaikaa.
Valintatutkimuksissa on Hännisen mukaan selvinnyt, etteivät lehmät ota mielellään äänekkäitä kelloja, mikäli ne saavat valita.
Hänninen uskoo, etteivät ainakaan paikalliset tuottajat ole nähneet lehmän tuotokseen vaikuttavia asioita, koska perinnettä ei ole nähty tarpeen muuttaa. Sveitsiläiset tutkijat ovat kuitenkin epäilleet Hännisen mukaan, että kaikkein kovaäänisimmät kellot vaurioittavat lehmien kuuloa.
"Se, että perinteistä pidetään kiinni, ei aina ole välttämättä hyvä asia", hän sanoo.
Vaikka lehmänkellot ovat osa vanhaa perinnettä, Hänninen uskoo, että osasta kelloja on ihan oikeaa hyötyäkin. Toisaalta kelloja käytetään varmasti myös vain perinteen vuoksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
