Nuori ratsastaja loukkaantui vakavasti esteratsastuskilpailussa Kirkkonummella
Onnettomuudesta odotetaan lisää tietoa vielä tämän päivän aikana.
Ratsastuksessa sattuu vakavia onnettomuuksia Suomessa keskimäärin 0-2 vuodessa. Arkistokuva. Kuva: Sanne KatainenKirkkonummella tapahtui sunnuntaina iltapäivällä ratsastusonnettomuus esteratsastuksen seurakilpailuissa, tiedottaa Suomen Ratsastajainliitto.
Alaikäinen ratsastaja menetti radalla hypyn jälkeen tasapainonsa ja putosi hevosen selästä loukkaantuen vakavasti.
Ratsastaja sai välittömästi ensiapua ja kuljetettiin lääkärihelikopterilla hoidettavaksi sairaalaan.
”Olemme erittäin pahoillamme tapahtuneesta. Toivotamme koko perheelle voimia tässä vaikeassa tilanteessa”, Ratsastajainliiton hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen toteaa tiedotteessa.
Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto kertoo, että tapauksesta tiedetään vielä kovin vähän. Lisää tietoa saadaan todennäköisesti tämän päivän aikana muun muassa kilpailunjohtajan ja tuomarien kertoman pohjalta.
Koivisto ei tarkkaan muista, kuinka kauan edellisestä vakavasta ratsastusonnettomuudesta on aikaa. Niitä sattuu keskimäärin 0-2 vuodessa.
"Jokainen on tietysti aivan kamala tapaus. Teemme parhaamme, jos tutkinnassa ilmenee jotakin, mihin voimme vaikuttaa."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


