Nuoret kiinalaiset osaavat jo käyttää maitotuotteita
Maan maidontuotantoa ei pystytä lisäämään kulutuksen kasvun tahdissa.Maito ei kuulu perinteiseen kiinalaiseen ruokavalioon, eikä esimerkiksi juustoista pidetä. Keskivertokiinalaisen maidonkulutus on 36 kiloa henkeä kohti vuodessa, kun vastaava luku Suomessa on noin 130 kiloa.
Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Jugurtit maistuvat jo, ja maitoakin juodaan.
DeLavalin Itä-Aasian tilaneuvonnasta vastaava johtaja William Smits kertoo, että perinteinen lounas ja päivällinen pitävät Kiinassa pintansa, mutta aamiainen muuttuu.
Perinteinen kiinalainen aamiainen sisältää esimerkiksi riisiä, keittoa ja kalaa. Se on hidas valmistaa.
Kun nuorissa perheissä molemmat puolisot tekevät pitkää työpäivää, aamiaisesta tulee länsimainen ja nopea. Siihen maitotuotteet sopivat.
Kiinan uusi kahden lapsen politiikka avaa maidolle uusia mahdollisuuksia, samoin elintason jatkuva nousu. Moni haluaa kokeilla kaikkea uutta ja erikoista.
"Jos täällä syötäisiin yhtä paljon juustoa kuin Euroopassa, koko maailman juusto ei riittäisi kiinalaisten tarpeisiin", hallituksen alaisen Kiinan maitoyhdistyksen pääsihteeri Gu Jicheng sanoo.
Omavaraisuus ei Jichengin mukaan ole edes näköpiirissä, sillä Kiinan maidontuotantoa ei pystytä lisäämään kulutuksen kasvun tahdissa.
Tuontimaito on kiinalaisten suosiossa. Osa ei edelleenkään luota oman maan maitoon, vaikka määrätietoista laatutyötä on melamiiniskandaalin jälkeen tehty jo kahdeksan vuotta.
Moni myös ajattelee, että tuontituotteiden hinta-laatu-suhde on kohdallaan.
Kun Eurooppaa ravistelee maidon ylituotanto ja hintakriisi, Kiinan markkinoille yrittäjiä on paljon, ja osa myy hyvinkin halvalla.
Ruuan verkkokauppa on Kiinassa erittäin laajaa. Verkosta saa mitä tahansa kotiovelle toimitettuna, DeLavalin Aasian ja Tyynenmeren alueen johtaja Sören Lundin kertoo.
Tuontimaitotuotteista 35 prosenttia myydäänkin verkkokaupan kautta.
Maitotuotteista on tullut myös tärkeä lahjatavara.
Kiinassa ruokalahjat ovat erittäin tärkeitä – esimerkiksi uudenvuoden lomalla vanhempiensa luona vierailevat perheet vievät mukanaan kauniisti pakattua ruokaa. Siksi maitotuotteiden myynti nousee huimasti aina juhlapyhien alla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

