Pelsosta ja muista vankiloista ei vielä päätöksiä
Oikeusministeriö odottaa Rikosseuraamusviraston selvityksen valmistumista. Se päättää Vaalassa sijaitsevasta Pelsosta ja kolmesta muusta maakuntavankilasta lokakuussa.VAALA (MT) Pelson ja muutamien muiden maaseudun vankiloiden kohtalosta ei kuultu uutta maanantaina. Oikeusministeriö odottaa vielä Rikosseuraamusviraston (Risen) kantaa ja päättää vankiloista luultavimmin lokakuussa.
Risen selvityksen kaikissa vaihtoehdoissa maakuntien vankiloita vähennetään. Jos Pelso saa jatkaa, suljetaan Pyhäselän, Juuan ja Sulkavan vankilat.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sanoo, että vankiloita tarvitaan lisää Etelä-Suomessa.
Risen selvityksessä on luotu kolme erilaista visiota, joista yhdessä Pelso saisi jatkaa, mutta kahdessa muussa se lakkautettaisiin. Vaalan kunnalle Pelson sulkeminen olisi kova isku.
Suhteessa yhtä suuri suonenisku merkitsisi esimerkiksi Helsingissä 35 000 työpaikan katoa.
Kuvatekstiä on korjattu lukijalta tulleen korjauksen perusteella kello 14.02. Pelso ei ole ainoa työvankila, jossa on vielä kotieläimiä. Myös Satakunnan vankilassa Huittisissa vangit hoitavat eläimiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

