Kiuruja jo Kemin tienoilla – ruskosuohaukka liiteli kevätennätyksen
Kevät etenee ja muuttolintuja saapuu Suomeen päivittäin lisää.Lintujen kevätmuutto näkyy koko Suomessa. Länsi-Suomeen on tullut tuhansia taigametsähanhia, ja Lapin sulapaikoille on saapunut laulujoutsenia, kertoi Birdlife Suomi perjantaina 20. maaliskuuta.
Kiurut ovat nopeasti levittäytyneet lumettomille pelloille ja jatkaneet pohjoiseen. Keskiviikkona kiuru havaittiin Rovaniemellä, ja torstaina Kemiin oli ehtinyt jo kahdeksan kiurun parvi.
Pulmusia on havaittu jo Enontekiötä ja Inaria myöten, sillä Eteläisen Suomen pulmuset ohittavat nopeasti. Suurimmat parvet ovat kerääntyneet länsirannikolle, ja Porissa nähtiin tällä viikolla enimmillään yli 4 500 pulmusta.
Myös töyhtöhyypät ovat nopeasti edenneet pohjoiseen. Pohjois-Karjalassa niitä on jo satoja , ja useita havaintoja on tehty myös Kainuussa ja Meri-Lapissa.
Kurkia on havaittu Oulun ja Kajaanin korkeudelle saakka mutta pääjoukkoja odotellaan vielä muutama viikko.
Rastaista on toistaiseksi saapunut lähinnä musta- ja kulorastaita. Rastaiden runsastuessa myös punarinnat yleistyvät, Birdlife Suomi kertoo. Tähän mennessä pohjoisimmat punarinnat nähtiin Oulussa ja Nurmeksessa.
Valkeakoskella havaittiin viime viikon perjantaina maakunnan saapumisennätyksen tehnyt ruskosuohaukka.
Tällä viikolla keväälle uusina lajeina on kirjattu vain Paraisten Jurmoon saapunut mustapäätasku ja Janakkalasta löytynyt kiljuhanhi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






